16.12.2013

Ystävät.

Äidin itsemurha muutti mua jonkin verran, ei ehkä pysyvästi, mutta totta kai siitä seurannut suru ja tuska saivat mut käyttäytymään eri tavalla kuin ennen. Haluaisin voida sanoa, että onneksi kaikki mun läheiseni, ystävät ja muut, ymmärsivät minkä takia olin niin maassa enkä pitänyt juurikaan yhteyttä. Valitettavasti totuus on kuitenkin toinen ja olen kesän jälkeen menettänyt muutamia ystäviäni. Olen vasta parin viime kuukauden aikana oikeasti jaksanut panostaa ihmissuhteisiin ja ollut enemmän tekemisissä kavereideni kanssa. On ollut todella ikävää huomata, etteivät kaikki enää halua olla tekemisissä kanssani.
 
En syytä ketään siitä, että näin on käynyt ja sitä paitsi vikahan on pelkästään mussa itsessäni. Mitäs en ole pitänyt yhteyttä, mutta erityisen pahalta tuntuu se, että nyt kun haluaisin korjata tilanteen, mun ei anneta tehdä niin. Niitä tiettyjä ihmisiä ei edes kiinnosta enää. Mä tiedän olleeni todella huono ystävä, mutta voiko mua siitä oikeestaan edes syyttää ottaen huomioon mitä kesällä tapahtui? Ilmeisesti voi...
 
Anton sanoi, että mun pitäis unohtaa tollaset ihmiset. Ettei ne ole mun ystävyyden arvoisia, jos ne ei tajua minkä takia oon viime kuukaudet käyttäytyny tällä tavalla, mutta en mä tiedä. En jotenkin pysty ajattelemaan tolla tavalla ja mietin vaan, että mun olis pitäny tehdä toisin. Olisin voinut edes yrittää pitää yhteyttä, vaikka se vaikeaa olikin. Mä en vaan jaksanut edes yrittää ja vaikka mä olen ajatellut, että se on täysin ymmärrettävää niin ilmeisesti se ei sitten olekaan. Tuntui pahalta tänään kävellä kadulla vastaan erästä ihmistä, jonka oon tuntenu alakoulusta asti, ja hyvä kun se edes moikkasi mua. Ennen oltiin oikeesti aika hyviä ystäviä...

6 kommenttia:

  1. Monesti sanotaan, että kriisin tai muutoksen jälkeen jää jäljelle ne, joilla oikeasti on väliä. Ystävyys on, ja sen pitääkin olla vastavuoroista, mutta se on myös ymmärrystä silloin kun toinen ei jaksa panostaa täysillä ystävyyssuhteeseen. Joskus elämässä on sellaisia hetkiä, jolloin ihmissuhteisiin panostamisen sijaan on vain keskityttävä siihen, että jaksaa hengittää, ja silloin todelliset ystävät osaavat olla epäitsekkäitä ja odottaa sitä aikaa, kun on voimavaroja muuhunkin.

    Syy ei siis ole sinun, jos osa ystävistäsi on "hylännyt" sinut, se on heidän omaa kapeakatseisuuttaan ja kyvyttömyyttään asettua toisen asemaan.

    Voimia, kirjoitat ihanan rehellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa, jotenkin mun on vaan niin helppo syyttää taas tästäkin itseäni :/ Mutta eiköhän tästäkin taas selvitä! Kiitos paljon ihana <3

      Poista
  2. Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kyllä oikeat ystävät ymmärtävät ja jaksavat odottaa aikaa jolloin itsellä on voimia. Nyt vaan annat taas itsellesi luvan olla tuntematta mitään huonoutta, sillä juurihan näissä elämän suurissa hetkissä tulee esille millaisia ihmisiä sinulla on ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhutte molemmat, mä vaan jostain syystä syytän tosi herkästi itseäni tällasissa tilanteissa... :/ Kiitos kommentista <3

      Poista
  3. Olen omalla kohdallani huomannut, että ne jotka aidosti välittää, pysyy ystävinä vaikka mitä tapahtuisi. Ne on sellasia, että vaikka ei pitäis kokoajan yhteyttä niin silti tietää että ne on olemassa ja niille voi soittaa millon vaan. En mä ainakaan olettais, jos mun ystävä kokis tollasen menetyksen kun sää, että hänellä olisi ekana mielessä pitää meidän ystävyyssuhdetta yllä. Tuntuu että sellaset, jotka sulle on "suuttunut" siitä ettet ole ollut yhteydessä, välittävät vain itsestään.. Mäkin oon monta ystävää menettänyt vaikeiden asioiden vuoksi, mutta ne harvat mitä vielä on, on sitäkin rakkaampia! Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan sen pitäisikin mennä, harmittaa vaan, että jotkut eivät ymmärrä minkä takia olen pitänyt niin vähän yhteyttä :/ Onneksi mulla sentään on vielä ystäviä, joista aion kyllä pitää kiinni! Kiitos paljon <3

      Poista