30.12.2013

Pohdintaa blogista...

En edes tiedä minkä vuoksi pahoitin mieleni niin kovasti, kun joku/jotkut epäilevät blogini aitoutta ja miettivät ovatko kirjoittamani asiat tosia. Jokainen saa epäillä ja on täysin totta, että netissä on älyttömän helppoa kirjoittaa ihan mitä tahansa täysin keksittyä, mutta mulla ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Mulla ei myöskään ole mitään tarvetta alkaa todistella sitä, että kirjoittamani asiat ovat tosia. En voi mitään sille, jos jotkut eivät usko näiden asioiden todella tapahtuneen, eikä se liiemmin edes kiinnosta minua.

Se kuitenkin loukkaa minua, että minulta pyydellään jotain todisteita blogin aitoudesta. Tiedän täysin hyvin sen, että itse olen päättänyt alkaa kirjoittaa blogia ja vastaan voi tulla jos jonkinlaisia kommentteja, mutta eivät ne kaikki mukavilta tunnu. Ehkä siinä on juurikin se, että toivon itse päivittäin, etten olisi menettänyt vanhempiani ja joutunut käymään läpi näitä kamalia asioita. Nyt kun joku tulee ja sanoo, että hän epäilee onko niin edes käynyt, se sattuu väkisinkin. Tekisin ihan mitä tahansa, että voisin jollain tavalla muuttaa niitä asioita, mutta en voi. Päätin kirjoittaa blogiin niistä, sillä ajattelin sen auttavan minua eteenpäin. Ajattelin, että saisin tänne purkaa ajatuksiani aina kuin haluan, että se olisi turvallista eikä minun tarvitsisi pelätä avautua tai miettiä mitä ihmiset ajattelevat, kun taas valitan. Toivoin saavani blogin kautta vertaistukea ja sitä kautta helpotusta pahaan olooni. Sainkin, ja siitä olen todella kiitollinen.

Ehkä kirjoittamani asiat vaikuttavat keksityiltä, mutta siinä tapauksessa en voi sanoa mitään muuta kuin ettei blogiani tarvitse lukea. Joku saattaa ihmetellä miten kukaan jaksaisi kirjoittaa tällaisista asioista blogiin, mutta pyydän kaikkia muistamaan, että ihmiset ovat erilaisia. Vaikka sinusta tuntuu, ettet haluaisi ikimaailmassa kirjoittaa julkisesti blogia tällaisista asioista, se ei tarkoita etteikö joku muu niin haluaisi tehdä. Joku toinen saattaa ihan oikeasti saada voimaa siitä, että pääsee purkamaan ajatuksiaan ja kuulemaan muiden mielipiteitä kirjoittamiinsa asioihin liittyen. Vertaistuki on oikeasti aika ihmeellinen asia.

Jokaisella teistä on oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta nyt olen jo muutamaan otteeseen kuullut sen, että jotkut teistä eivät usko blogini perustuvan todellisuuteen. Olen ymmärtänyt sen, mutta mä en voi tehdä sille asialle yhtään mitään. Ja kuten olen sanonut, minulla ei edes ole minkäänlaisia haluja alkaa jollain tavalla todistella yhtään mitään. Jatkan blogin kirjoittamista, vaikka tätä ei yksikään ihminen lukisi tämän jälkeen. Ainut asia mitä voin tehdä, on ystävällisesti pyytää teitä kaikkia, jotka ette usko näitä tapahtumia todeksi, olemaan lukematta blogiani. Se on varmasti mukavampa sekä teille itsellenne että minulle. Kiitos.

8 kommenttia:

  1. Itse kyllä uskon blogisi olevan totta, sillä tiedän miltä se suru tuntui kun äitini kuoli (vaikka ei lainkaan yhtä äkillisesti kuin sinun), mutta ehkä se on lähinnä kiinni siitä, että kirjoitat pelkästään siitä surusta, et siitä työstä mitä pitäisi tehdä päästäkseen yli siitä surusta.
    Sinun kuuluukin ikuisesti muistaa vanhempasi, hehän oliat perheesi, mutta surusta on päästettävä joku päivä irti sillä muuten se voi helposti muuttua masennukseksi ja siihen tarvitset kyllä ammattiapua.
    Ehkä se saa muut epäiilemaan tämän aitoutta. Ehkä itse epäilet minun tekstini aitoutta. Jokainen on erilainen, kuten sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan lähinnä täällä kirjoitankin surusta ja kaikista muista tunteista, jotka vanhempien menetys on tuonut mukanaan. Käyn kaksi kertaa viikossa terapiassa ja siellä sitten taas joudun pohtimaan yhdessä terapeuttini kanssa niitä keinoja, joiden avulla suruani työstetään ja pikkuhiljaa päästään elämässä eteenpäin. En ole tainnut oikein missään vaiheessa pahemmin puhua tuosta terapiassa käymisestä ja siellä läpikäydyistä asioista, mutta niistä en oikeastaan ole koskaan puhunut kenellekään, en edes poikaystävälleni.

      Blogi on ollut mulle lähinnä juuri paikka, jonne puran niitä tunteita ja ajatuksia. Olet aivan oikeassa tuossa, että surusta täytyy päästää irti ja muutaman kerran olen miettinyt sitäkin, että vaikka tästä blogista on paljon hyötyä, onko siitä myös haittaa. Estääkö se minua päästämästä irti ja jatkamasta eteenpäin, kun kirjoitan tänne näitä asioita ja pohdin kaikkea menneeseen liittyvää? Mahdoton sanoa, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Voin olla melkein varma, ettei kukaan jaksaisi kirjoittaa noin raskaasta asiasta ja keksiä kaikkea ellei se olisi totta! Mä ainakin uskon tä olevan totta, miksen uskoisi? Ihan kenelle vaan vois käydä noin mitä sulle on käynyt ja jos tää blogi on sulle paras tapa käsitellä asioita nii se on vaan hyvä :)

    Iste voin sanoa tätä lukeneena että kaikki nää kirjotukset on saanut mutkin ajatteleen asioita erilailla. Osaan enemmän arvostaa perhettä ja kaikkea mitä mulla on, sillä koskaan ei tiiä millon menettää ja kenet! Mä siis ainakin aijon jatkaa tän lukemista :)

    Ja niinkun sanoit, kenenkään ei tarvii tätä lukea jos ei usko tai tykkää. Mä kuitenkin toivotan sulle kaikkea hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ainakaan jaksaisi :/ Kiva kuulla, että tää blogi on myös tavallaan "avannut jonkun silmiä" ja sinäkin arvostat perhettäsi nyt enemmän! :) Kaikkea hyvää myös sinulle ihana <3

      Poista
  3. Mä pystyn kyl jotenkin tajuu niitä ihmisiä, jotka ei usko. Just ehkä se, ettei kaikki voi millään tajuta et joku voi kirjottaa noin traumaattisista asioista niin se saa porukan epäilemään. Ite tosin uskon täysin, et nä jutut on tosia. Mun oma isä teki itsemurhan neljä vuotta sitten ja samaistun täydellisesti moniin sun kirjoituksiin. Se tuska, mitä sä tunnet, välittyy näistä teksteistä. Miks kukaan haluis ees keksii päästään tällasta? Koitappa vaan jättää noi epäilijät omaan arvoonsa äläkä välitä niistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, onhan se ihan ymmärrettävää, että jotkut epäilevät. Voi ei, otan osaa :(

      En tosiaan tiedä minkä takia joku keksisi tällaista, mutta valitettavasti netti on pullollaan ties mitä keksittyäkin. Niiden takia ei ole ihmekään, että myös näitä oikeasti tositapahtumista kertovia blogeja epäillään... :/

      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Minä kyseenalaistin blogisi aitouden lähinnä siksi, koska olen törmännyt aiemminkin epäaitoihin, mutta hyvin aidon tuntuisiin tarinoihin esimerkiksi tämä Enkeli-Elisa juttu ja sitten se eräs Kolmas pyörä-blogi. Mutta tosi hyvä että koet tän kirjoittamisen terapeuttisena juttuna, vaikka täällä muutama epäilijä onkin.

    En todellakaan tiedä kuka haluaisi keksiä tällaisia juttuja päästään, mutta esim. se tarina tytöstä jota kiusattiin ja teki itsemurhan (Enkeli-Elisa) siitähän tehtiin kirjakin, niin se meni jo aika pitkälle, et onhan niitä kaikenlaisia :D Näköjään siis joillakin on aikaa tarinoida, mutta olkoon aito tai ei niin annan sun kyllä ihan vapaasti kirjoittaa, en voi alkaa tuomitsemaan mitään koska en kuitenkaan voi olla varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no on tosiaan ihan ymmärrettävää, että nykyaikana, kun netti mahdollistaa kaikenlaisen toiminnan ja täältä myös löytyy ties minkälaisia keksittyjä juttuja, epäillään herkemmin asioita. Täytyy tunnustaa, että toi Kolmas pyörä -blogi oli mulle täysin uusi juttu, kun kävin sitä äsken nopeasti vilkaisemassa. Missähän tynnyrissä olen mahtanut asua, kun en ole tuosta kuullut ja se on ilmeisesti ollut aika isokin juttu? :D

      Toi Enkeli-Elisa juttu oli kyllä ihan hirvee... Ja tosiaan hyvä esimerkki siitä, että noita keksittyjä juttuja voi viedä hyvinkin pitkälle, valitettavasti :/

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista