Tiedättekö sen tunteen, kun kuulette jonkun biisin vaikka radiosta ja sen kuuleminen ihan oikeasti sattuu? Kun se kappale tuo mieleen niin paljon muistoja, että alkaa väkisinkin itkettää ja ahdistaa ihan älyttömästi. Mä ainakin liitän monet biisit joihinkin tiettyihin hetkiin tai ihmisiin. Äitini kuoleman jälkeen en ole pystynyt kuuntelemaan tiettyjä biisejä lainkaan ja ne muutamat kerrat, kun jostain on alkanut jokin niistä biiseistä soida, minuun on sattunut ja olen pyrkinyt pääsemään kyseisestä tilanteesta pois.
Hassua miten musiikkiin voikin liittyä niin paljon tunteita ja muistoja, mutta niin se vain on. On monia biisejä, jotka tuovat jonkin verran niitä muistoja mieleen ja saatan alkaa itkeä tai ainakin ne saavat minulle aikaan pahan mielen, mutta eräs kappale on ylitse muiden. Ei tästä ole montaakaan viikkoa, kun se alkoi soida radiosta ja purskahdin aivan tajuttomaan itkuun saman tien. Vajosin lattialle ja itkin ties kuinka kauan. Ja se kaikki vain yhden biisin takia...
Toinen hyvä esimerkki tällaisista on Titanic. Siis se elokuva. En edes muista kuinka monena vuotena niin teimme, mutta meillä oli tapana katsoa kyseinen elokuva vähintään kerran vuodessa yhdessä äitini ja isosiskoni kanssa. Se oli tavallaan meidän juttumme, enkä enää nykyään halua edes kuulla puhuttavan kyseisestä elokuvasta. Pidän siitä, mutta en usko pystyväni enää sitä katsomaan. En ainakaan ihan lähiaikoina. Ei se tunnu enää oikealta, eikä ole sama asia katsoa sitä jonkun toisen kanssa tai yksin. Äidin kuuluisi katsoa sitä minun kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti