Äitini kuolema ei ole tietääkseni nostanut yhtä vahvasti esille ilmiötä, minkä huomasin isäni kuoleman jälkeen - ulkopuolisten ihmisten jatkuva arvostelu. Harva on tullut sanomaan minulle suoraan päin naamaa, että tekemisissäni on heidän mielestään jotain väärää, mutta pikkulinnut laulavat ja olen saanut monilta eri tahoilta kuulla, että tietyt ihmiset ovat arvostelleet tapaani surra.
Ei ole mikään salaisuus, että muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen aloin juhlia. Kävin baareissa yleensä ainakin kaksi kertaa viikossa ja seuraava kesä meni festareilla ravatessa, jokilaivoissa istuessa ja illat yökerhoissa tanssiessa. Miksi tein näin? Uskoin pystyväni hukuttamaan kaikki surut ja murheet alkoholilla. Luulin, että olemalla humalassa, minulla olisi parempi olo eikä minun tarvitsisi tehdä surutyötä lainkaan. Olin kyllästynyt itkemään ja olemaan kotona.
Kerroin aiemmin, että sain tilaisuuden surra isääni kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun olin muuttanut pois kotoa ja isäni kuolemasta oli jo kulunut jonkin aikaa. Romahdin silloin aivan täysin, mutta melko pian sen jälkeen aloin juoda. Luulin sen olevan minun tapani surra, ja tavallaan se olikin. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että se oli minulle täysin väärä tapa ja oloni oli vain kaksi kertaa pahempi, kun olin ensin vetänyt viinaa hyvässä lykyssä neljä päivää putkeen ja sen jälkeen lopetin. Vaikka ei muuten olisikaan ollut darraa, mutta se henkinen paha olo on jotain aivan sietämätöntä.
Tuosta minulle on sanottu siis ihan suoraankin, mutta monet kaverini ovat tyytyneet kommentoimaan ja kauhistelemaan tuota muille yhteisille kavereillemme, joilta olen sitten saanut kuulla näitä asioita. Sukulaisilta on myös tullut vähän väliä kommenttia siitä mitä teen väärin ja miten minun pitäisi tehdä. Milloin en käynyt hautausmaalla tarpeeksi usein tai milloin en muuten vain muka kunnioittanut isääni hänen poismenonsa jälkeen. Äitini hautajaisista olen vasta hiljattain saanut kuulla palautetta. Ainakin yhden sukulaiseni mielestä oli kuulemma täysin sopimatonta jättää muistotilaisuus väliin. No, eipä minulla kyseisen ihmisen kanssa muutenkaan ole koskaan ollut turhan lämpimät välit, eli ei minua kiinnosta pätkääkään mitä hän asiasta ajattelee. Tiesin itse, etten olisi pystynyt sekuntiakaan kauemmin enää olemaan niiden ihmisten ympäröimänä siinä tilanteessa, eikä minun tarvitse selitellä tekemisiäni yhtään kenellekään.
Ihmiset ovat syyllistäneet minua ja arvostelleet käytöstäni mitä ihmeellisimmissä asioissa, tuossa ylempänä vain murto-osa niistä. Olisi mukavaa kuulla teidänkin kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista, vaikka niitä edellisen postauksen kommenteissa jo tulikin esiin! Koko postaus on itse asiassa jatkoa eiliselle ja idea lähti saamastani kommentista :)