20.12.2013

I can't cry hard enough for you to hear me.

Kävimme siskoni kanssa tänään vanhempiemme haudoilla. Itkemiseksihän se meni jälleen kerran molempien osalta. Amanda käy siellä monta kertaa viikossa, mutta mä en oikeestaan nykyään juurikaan halua edes käydä siellä. Siellä tulee aina niin paha mieli ja se kestää koko loppupäivän. Onhan se hyvä paikka muistella äitiä ja isää, mutta yhtä lailla mä voin tehdä niin kotona. Ja teenkin. Musta vaan tuntuu joka kerta ne haudat nähdessäni kuin mun sydän revittäisiin uudestaan riekaleiksi. Isä ja äiti on niin lähellä mua, mutta samaan aikaan niin kaukana. Ihan liian kaukana.

Amanda jo suunnitteli, että jouluna mennään sinne taas yhdessä, mutta mä en tiedä haluanko. En sanonut mitään, mutta musta tuntuu, että hautausmaalla käyminen jää vähän vähemmälle mun osaltani nyt hetkeksi. Mulla on muutenkin jo valmiiksi paha olla, ei mun tarvitse ehdoin tahdoin mennä paikkaan, jossa se paha olo lisääntyy ja ahdistus kasvaa entisestään. Mun kun ei ole mikään pakko käydä siellä.

Mun oli tarkoitus käydä tänään ostamassa viimeiset joululahjat, mutta sekin taitaa nyt jäädä. Ei mulla ole minkäänlaista fiilistä lähteä ostoksille... No, onneksi huomenna on uusi päivä :)

2 kommenttia:

  1. Äitini kuoli muutama vuosi sitten, mutta hän oli jo vanha ja sairas, joten lähtö oli jokseenkin helpottavaa. Sen läheisempiä ei minulta ole kuollut, joten haudalla käyminen on aika vieras asia. En muuten ole käynyt äitini haudalla kertaakaan, kun se on kaukana. Enkä koe kaipaavanikaan sinne - eihän siellä ole kuin hautakivi.

    Mietin usein kun ihmiset kertovat läheistensä kuolemasta, että mikä merkitys haudalla käymisestä on. Toiset kokevat sen lohduttavaksi ja käyvätkin vaikka joka päivä. Luulen että itse kokisin sen juuri niinkuin sinä - vain ikävä muistutus erosta ja ikävästä.

    Joku kokee syyllisyyttä siitä, ettei muistele poismennyttä, mutta minun mielestäni (olenko tunteeton?) on parempi yrittää elää tätä päivää. Liittyykö siihen sitten unohtamisen yrittäminen? On tietysti eri asia muistella ja erityisesti muistella hyviä asioita ja hetkiä, tai sitten jäädä suruun.

    Ajattelisin että nuoren ihmisen on kuitenkin tärkeintä kääntää katseensa tulevaisuuteen ja etsiä iloisia asioita elämäänsä. Jos haudalla käyminen tuottaa lisää surua, se on minun mielestäni aivan turhaa.

    Voi olla, että joskus tulen olemaan eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset tosiaan ajattelevat niin eri tavalla haudalla käymisestä. Valitettavan moni vaan tuntuu rinnastavan sen, kuinka usein siellä haudalla käy, siihen kuinka paljon suree. Eri asia tietysti, jos ei yksinkertaisesti ole edes mahdollisuutta käydä siellä, mutta olen itse törmännyt moniin ihmisiin, jotka ajattelevat juuri tuolla tavalla kuin mainitsin :/

      Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi parempi vain katsoa kohti tulevaisuutta. Eikä varsinkaan pitäisi tuntea syyllisyyttä, mikäli ei muistele tai sure koko ajan. Mun kohdallani se vaan ei ihan noin mene, mutta sun kommenttisi sai mut kyllä ajattelemaan minkä takia oikeastaan tunnen syyllisyyttä tietyistä asioista.

      Kiitos paljon kommentista <3

      Poista