18.12.2013

Food and laughter.

Kirjoitin eilen siitä, että mua ahdisti ja halusin satuttaa itseäni. No, eipä sitä kovin kauaa tarvinnut loppujen lopuksi kestää, sillä Anton raahasi mut illalla väkisin ulos syömään. Oikeastaan hyvä, että raahasi, vaikka mä koitinkin kovin vastustella. Olin vielä ravintolan pöydän ääreen istuessani sitä mieltä, ettei mua kiinnosta enkä halua mitään edes syödä, mutta kyllä se mieli siitä muuttui, kun aloin selata ruokalistaa ja Anton oli ihana oma itsensä :) Mä en voi käsittää miten se jaksaakin olla tollanen, miten se jaksaa olla mulle noin kiltti ja koittaa piristää mua, vaikka sillä itelläkin on niin vaikeeta.

Joka tapauksessa mä uskon, että toi ravintolareissu teki hyvää meille molemmille. Saatiin viettää laatuaikaa kahdestaan kodin ulkopuolella, nauraa toistemme tyhmille jutuille ja totta kai syödä ihan tajuttoman hyvää ruokaa. Sovittiin, että tästä lähtien koitetaan taas tehdä enemmän kaikkea yhdessä - käydä ulkona syömässä, leffassa ja ihan mitä tahansa. Kesän jälkeen me ei juurikaan olla käyty yhdessä missään eikä varsinkaan tällä tavalla täysin yllättäen.

Kaikki ne ongelmat meidän suhteessa, joista aiemmin täällä kirjoittelin, on myös selvitetty ja mä olen palannut kotiin. Joulua me ei valitettavasti vietetä tänä vuonna yhdessä, sillä Anton lähtee äitinsä luo ja mä jään tänne oman sukuni luokse. Uusivuosi vietetään yhdessä, tosin nekin suunnitelmat näin nätisti sanottuna kusi eilen aivan täysin, kun mä sain huomata olevani epätoivottu vieras eräälle mökille, jonka vuokrastakin mä olin oman osuuteni jo maksanut. Tai en kai mä epätoivottu ollut, mutta eräs kaveri meni antamaan sen paikan jollekin toiselle ajatellen, että mä kuitenkin perun tuloni. Paha sanoa miten siinä olis käynyt, mutta mä en sinne nyt siis mene ja Antonkin jättää menemättä :)
 
Pyrin vastailemaan sähköposteihin mahdollisimman pian, anteeksi taas kun niiden kanssa on kestänyt!

4 kommenttia:

  1. Äijäs ei vissii osaa tehä ite omii päätöksiä ku sä päätät senki misä se viettää uv:n :DDDD Varmaan pistit sen maksaa ravintolassaki koko laskun? Tasapainoinen parisuhde teil, ei mul muuta XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua mitä mä just luin :D "Äijäni" osaa kyllä tehdä itse omat päätöksensä, mun ei niitä tarvitse hänen puolestaan tehdä :) En pistänyt Antonia maksamaan ruokiani, mutta meillä on ollut tapana, että se maksaa, joka toisen vie ulos eli tällä kertaa laskun maksoi Anton. Ja kiitos vaan, suhteemme on hyvinkin tasapainoinen :) Hauskaa loppuvuotta vaan sullekin :D

      Poista
    2. Oi jestas, vaikuttaa siltä et on oikee keksimäl keksitty jotain mistä rupee inisemään :D Must tuntuu et tuon anon elämä ei taida oikeen olla tasapainosta ku täytyy tollasta alkaa selittää xD

      Poista
    3. Ainakin taisi olla huono päivä, jos ei muuta ;)

      Poista