15.12.2013

I wish I could see that you're okay.

Se on kuollut. Se on kuollut eikä tule enää takaisin, vaikka mä kuinka huutaisin sen perään. Äiti tappoi itsensä. Voin itkeä ja rukoilla, että se tulisi, mutta se ei tule. Ei enää koskaan...

Onneksi Anton tuli eilisiin juhliin, sillä valomerkin tultua mä romahdin. Olin jo jonkin aikaa aavistellut, että pian se tapahtuu. Mulla oli alkuillasta todella hauskaa - nauroin, tanssin ja olin tosi iloinen. Kellon alkaessa lähestyä kolmea ja lopulta puolta neljää, mun hymy alkoi hyytyä ja musta tuli koko ajan vaan vähäpuheisempi, varmaankin laskuhumalan takia. Olisin halunnut lähteä jo pois, mutten viitsinyt keskeyttää muiden hauskanpitoa ja tiesin, että pian se valomerkki tulisi ja kaikki lähtisivät. Mulla oli täysi työ pidätellä itkua sen aikaa, että päästiin baarista ulos ja lähdettiin Antonin kanssa kävelemään kotia kohti. Muut lähti toiseen suuntaan ja mä sain itkeä.
 
Anton sai puoliväkisin raahata mut kotiin, koska mä olisin halunnut jäädä ulos sateeseen. Älkää kysykö miksi, mä en todellakaan tiedä. Tiedän vaan sen, että viime yönä musta taas tuntui siltä kuin joku olisi repinyt mun sydäntä rinnasta ulos. Muhun sattui, mulla oli ikävä ja mä itkin. Onneksi edes yksi asia on hyvin, nimittäin se, ettei Anton kuulemma enää aio pyöriä siinä huumeporukassa. Sen takia mä suostuin kotiinkin tulemaan, mutta on meillä kuitenkin vielä paljon puhuttavaa. Ehkä kaikki vielä kääntyy hyväksi.

2 kommenttia:

  1. Muista, että aikaa on kulunut vasta vähän. Ole armollinen itsellesi ja anna vaan itkun tulla. Voisinpa ajatella, että aika monelle olisi käynyt noin jos olisi kokenut saman kuin sinä. Aika outoa olisikin ollut jos ei suru olisi puskenut kaiken ilon läpi, on se vaan niin musertavaa. Hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihan oikeassa. Jotenkin vain olen hieman pettynyt siihen, etten pysty yhtä ainutta iltaa pitämään hauskaa ilman, että jossain kohtaa ilo vaihtuu suruksi :/ Tää kaikki on vaan niin kuluttavaa... Kiitos paljon <3

      Poista