3.2.2014

Maanantaifiiliksiä.

Kirjoitin viime postauksessa siskostani ja siitä kuinka sain kuulla hänen tienneen äidin pahasta olosta ennen äidin itsemurhaa. Asia vaivaa mua edelleen jonkin verran, mutta saatiin kuitenkin heti lauantaina puhuttua aika hyvin asiat halki siskoni kanssa. Pyysin ensinnäkin anteeksi omaa käytöstäni ja keskustelimme koko asiasta rakentavasti. Sitä perjantain "keskustelua" kun ei oikein rakentavaksi voi kutsua, eikä siitä mun huutamisesta ollut hyötyä yhtään kenellekään. Mä olen kiitollinen siitä, että Amanda kertoi mulle totuuden siitä mitä ennen äidin kuolemaa oli tapahtunut, vaikka se tuntuukin pahalta. Ei varmasti ollut helppoa kertoa tuollaista asiaa, mutta onneksi siskoni uskalsi tunnustaa sen.

Tällä hetkellä mua pelottaa, että pian taas tulee ilmi jotain vastaavaa. Että saan kuulla jotain äidin kuolemaan liittyvää, mikä saa ajatukseni jälleen aivan sekaisin. Tuskin sellaista tulee, mutta en jotenkin osaa luottaa siihen, että kaikki oli nyt tässä ja mä voin jatkossa keskittyä ihan vaan pääsemään yli surustani. Kuitenkin toi Amandan paljastus oli pienoinen takapakki tässä surutyössä ja mä pelkään, että niitä tulee vielä lisää. 

Juuri nyt mulla ei sitä paitsi ole mitään muuta kuin aikaa ajatella, koska lauantai-iltana mulle iski ihan järkyttävä flunssa ja viime päivät oon vaan makoillut kotona jätskiä syöden ja hyviä sarjoja katsellen. Ehkä tää tästä taas helpottaa, syytä olisi ainakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti