16.2.2014

Iloa ja surua.

Ihana viikonloppu sai vähän ikävämmän päätöksen, kun sain tänään aamupäivällä kuulla isoisoäitini kuolleen. Ei sillä, kyllä toi uutinen oli ihan odotettavissa, sillä hän oli jo todella vanha ja sairastellut pitkään. Totta kai nyt on vähän haikeat ja surulliset fiilikset ja inhottaa ajatus siitä, että joudun jälleen hautaamaan sukulaiseni. Välillä tuntuu, että sukulaisiakin näkee enää lähinnä hautajaisissa. Viime aikoina niitä on todellakin ollut ihan liikaa, toivottavasti ei tarvitse tämän jälkeen pitkään aikaan osallistua mihinkään noin surulliseen ja ikävään tapahtumaan.

Mä ehdin jo toivoa, ettei tänä vuonna tarvitsisi noin ikävissä merkeissä nähdä niitä sukulaisia, mutta turhaan toivoin. Onneksi tämän vuoden aikana on myös tiedossa vähän iloisempiakin juhlia, kuten esimerkiksi siskoni häät, joita vietetään toukokuussa, serkkuni yo-juhlat sekä oman lapseni ristiäiset. Olin pitkään aivan varma siitä, ettei siskoni aio sittenkään mennä naimisiin vielä, sillä hän ei moneen kuukauteen tehnyt elettäkään hääjärjestelyiden eteen (mikä on täysin ymmärrettävää), mutta nyt viime aikoina Ama on taas alkanut suunnitella ja järjestellä häitään :) Mä olen todella iloinen siitä, ettei Amanda perunut tai siirtänyt häitään, sillä vaikka niiden järjestäminen taatusti on stressaavaa ja kaikkea mahdollista, uskon naimisiinmenon kuitenkin olevan vain hyvä asia kaikkien näiden ikävien tapahtumien jälkeen.

Puhuimme Antonin kanssa aika paljon tämän viikonlopun aikana myös meidän yhteisestä tulevaisuudestamme. Monet ovat ihmetelleet sitä, ettemme ole vielä kihloissa ja varsinkin nyt, kun mä olen raskaana, todella monet ovat kyselleet milloin meidän häitä päästään tanssimaan. Joku taisi joskus myös epäillä sitä kuinka tosissamme olemme tai rakastammeko edes toisiamme, kun emme yli viiden vuoden seurustelun jälkeen ole menneet kihloihin. Tuon ihmisen epäilyt tosin lähinnä naurattivat meitä. Me olemme Antonin kanssa molemmat sitä mieltä, että kihloihin menemisen jälkeen alamme tosissamme varaamaan sitä kirkkoa ja järjestelemään häitä, eikä meillä ole sen asian suhteen mikään kiire. Ei, vaikka me lapsen saammekin.

Jotkut parit menevät kihloihin jo muutaman kuukauden yhdessä olon jälkeen, toiset eivät välttämättä mene koskaan. Se on jokaisen oma asia eikä mikään tapa ole mielestäni väärä. Me olemme päättäneet, ettei kihloihin mennä ennen kuin olemme myös valmiit järjestämään ne häät. Asumme yhdessä eikä se sormus vasemmassa nimettömässä tässä kohtaa muuttaisi yhtään mitään. Me olemme onnellisia ja tyytyväisiä juuri näin :) Välillä on kuitenkin mielestäni hyvä pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan tällaisistakin asioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti