20.2.2014

Hautajaiset.

Oon miettinyt paljon niitä tulevia hautajaisia ja mulle on tullut elävästi mieleen isäni ja äitini hautajaiset. Mä en haluaisi muistaa niitä tilanteita, muistaminen sattuu ihan liikaa... Tä on vaan taas tällainen asia, ettei multa kysytä haluanko vai en. En mä pysty pyyhkimään noita muistoja pois mielestäni, vaikka kuinka haluaisin. Luojan kiitos mä harvemmin "normaalisti" muuten enää mietin vanhempieni hautajaisia. Aihe on vaan taas niin ajankohtainen, että väkisinkin tulee mieleen ne ikävät muistot. Eiköhän tääkin tästä taas mene ohi, kunhan ne hautajaiset ovat takanapäin :)

Sinänsä mä en kovin yksityiskohtaisesti edes muista mitä vanhempieni hautajaisissa tapahtui, mutta muistan täysin elävästi sen helvetinmoisen kivun ja ahdistuksen, mitä tunsin molemmissa tilaisuuksissa. En halua kokea samaa enää milloinkaan, ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan mitään vastaavaa. Jotenkin niistäkin tilaisuuksista kuitenkin selvittiin, vaikkei se helppoa ollutkaan. Välillä musta tuntuu, ettei ole enää mitään sellaista asiaa, mistä en selviäisi ja pääsisi yli kaiken kokemani jälkeen. Helppohan se on nyt ajatella noin, kun kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Lopullisestihan toikin kaikki punnittaisiin siinä vaiheessa, kun jotain hirveää tapahtuisi taas. Toivottavasti ei tarvitse ihan äkkiä testata mitä kestän ja mitä en. Viettäisin oikein mielelläni seuraavat vuodet tasaista ja normaalia elämää ilman mitään suuria menetyksiä. Toivossa on onneksi hyvä elää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti