29.12.2013

You were my starlight.

Olen maininnut aiemminkin, että äitini kirjoitti ennen itsemurhaansa meille kirjeen. Tänään täysin hetken mielijohteesta ajoin siskolleni ja hain tuon kyseisen kirjeen sieltä. Halusin lukea sen, enkä vieläkään oikein ymmärrä miksi. Paha mielihän siitä tuli, totta kai, mutta kirjeessä oli monia
sellaisia kohtia, joita en muistanut lainkaan. Luin sen läpi varmaan lähemmäs kymmenen kertaa, sillä halusin muistaa jokaisen sanan, jonka äiti on kirjoittanut. 

Nopeastihan se mieli voi parissa kuukaudessa muuttua, sillä vielä lokakuista postausta kirjoittaessani olin sitä mieltä, etten koskaan enää halua sitä kirjettä nähdä. Nyt se on tossa pöydällä mun vieressäni. Kirjettä lukiessani musta tuntui kuin äiti olisi hetken ollut paljon lähempänä mua tai jollain tavalla läsnä. En mä usko mihinkään enkeleihin tai muuhun vastaavaan, mutta vaikka mä itkin, musta tuntui samalla tosi hyvältä saada lukea jotain, minkä äiti on kirjoittanut. En ole kuukausiin nähnyt mitään sen käsialalla kirjoitettua, mutta nyt näin.

Tajusin jälleen kerran, että vaikka äiti onkin kuollut ja pysyvästi poissa, tulee hän aina olemaan osa mun elämääni. Muistot eivät kuole koskaan eikä mikään mahti maailmassa voi viedä niitä multa pois.

10 kommenttia:

  1. Laita kuva siitä kirjeestä niin saahaan samalla varmuus tämän blogin aitouteen!! Jos et kuitenkaan jostain syystä laita nii kerro ees mitä äitisi oli kirjoittanu?! Vois olla yksi postauksen aihe tämä?!?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisipa siinä hyvä keino todistaa, että blogi on aito. Voisinhan minä itsekin sellaisen kirjeen halutessani väsätä ja laittaa kuvaa tänne... En koe tarvetta todistella kenellekään sitä, että kirjoittamani asiat ovat tosia. Kirjeen sisältö on lisäksi melko henkilökohtainen ja koskee minun lisäkseni myös kahta muuta ihmistä, enkä senkään vuoksi siitä laittaisi missään tapauksessa julkisesti kuvaa esille.

      http://whydidyouleavememom.blogspot.fi/2013/10/jaahyvaiskirje.html <-- tuossa linkki postaukseen, jossa olen aiemmin kertonut kirjeen sisällöstä. Tuon tarkemmin en aio sen sisältöä täällä avata.

      Poista
    2. Kuka jaksais nähä vaivaa keksimällä tän kaiken itte...

      Poista
    3. mä en tajuu mikä täs blogis on ees niin ihmeellistä, ettei muka olis aito? siis en vähättele mitenkään sitä kui kauheita juttuja bloggarille on käyny, mut elääkö joku oikeesti sellases pumpulimaailmassa, ettei tajuu et joiltain saattaa olla porukat kuollu?? siitähän täs blogis puhutaan, et iskä ja äiti on kuollu.. kuka tosiaan jaksais keksii tällast ite?

      Poista
    4. Tajuutsä ylin ano yhtään miten paljon tollasen epäilyn täytyy loukata alisaa? Ei vittu en ikinä kehtais tulla pyyteleen jotain todistuksia 'blogin aitoudesta' ihmiseltä joka on kokenu jotain tollasta. Mietitsä yhtään et varmaan alisa mielummin olis kirjottamatta näitä juttuja et ne ei olis ees tapahtunu? Tuntuu varmaan helvetin kivalta ku joku vatipää tulee vaatiin jotain todisteita -.-

      Poista
    5. Joo ei tällainen tosiaan kovin kivalta tunnu, mutta kai jokaiselle on oikeus epäillä ja sanoa epäilyksensä ääneen.

      Poista
  2. Juu en kanssa ymmärrä, kuka jaksais näin usein postailla kyseisestä raskaasta aiheesta. Onnea vielä vauvauutisten johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on oma tapansa käsitellä vaikeita asioita ja kirjoittaminen on minun tapani. Olen saanut todella paljon vertaistukea blogin kautta ja se on ollut mulle ihan mielettömän tärkeää ja antanut lisää voimaa. Miksen siis tekisi jotain, mistä minulle itselleni tulee parempi olo? Kiitos.

      Poista
  3. Anteeksi, nyt luin tuon kirjoittamani kommentin: Anonyymi30. joulukuuta 2013 9.46.. Se antaa täysin väärän kuvan :D Tarkoitukseni oli ilmaista, että kuinka joku viitsisi postailla tällaisesta aiheesta, jos sitä ei olisi oikeasti tapahtunut. En epäile blogin aitoutta ja luen tätä säännöllisesti. Suuret pahoittelut vielä! <3 Jos jatkossa muistaisi lukea kirjoittamansa ennenkuin lähettää tekstiä minnekään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh voi ei :D Mä vähän kieltämättä ihmettelinkin, että minkä takia joku onnittelee samaan aikaan tuon vauvauutisen johdosta ja laittaa jotain tollasta :D Mutta hyvä kun selvisi ja kiva kuulla, että luet blogiani! <3

      Poista