12.3.2014

Thank you.

Päätös alkaa kirjoittaa blogia äitini itsemurhasta viime syksynä oli ehdottomasti yksi iso tekijä siinä, että voin tällä hetkellä näinkin hyvin. Hetkittäin mua on saattanut kaduttaa, että olen jakanut tällaisia asioita netissä ja kuka tahansa voi näitä mun juttuja lukea, mutta kirjoitan myös melkolailla anonyymisti koko blogia. Syksyllä mä en edes harkinnut, että lisäilisin tänne kuvia itsestäni tai etunimeä tarkemmin kertoisin itsestäni blogissa. Enkä mä itse asiassa vieläkään näe mitään syytä sille, että mun pitäisi jollain tavalla tuoda enemmän ilmi sitä kuka mä olen, minkä näköinen olen, missä asun tai mitä opiskelen. Blogin alkuperäinen idea oli käsitellä nimenomaan äitini itsemurhaa, mutta kuten arvelinkin, aihe vähän siitä laajeni ja olen kirjoittanut täällä lukuisista muistakin asioista. Pääasiassa blogi kuitenkin keskittyy edelleen kokemiini menetyksiin ja siihen, miten ne heijastuvat elämässäni.

Blogi on mulle ennen kaikkea paikka, jossa saan avautua ja kirjoittaa juuri niistä asioista, joista itse haluan tuntematta pelkoa siitä, että joku ei halua mun juttuja kuunnella. En mä usko, ettei mun ystäviä olisi kiinnostanut tai kiinnostaisi mua kuunnella, mutta silti mulla on lähes aina heille puhuessa ollut takaraivossa se pelko, että he toivoisivat mun olevan hiljaa. Toinen asia mistä mä olen erityisen onnellinen ja kiitollinen on se, että teistä niin moni on laittanut mulle jotain kommenttia tai sähköpostia. Ette tiedäkään kuinka hyvä mieli mulle tuli tänäkin aamuna, kun herättyäni luin ensimmäiseksi viime postaukseen tulleet kommentit :) Mulle on oikeasti apua siitä, että teistä monet jakaa omia kokemuksiaan pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa. Monesti musta tuntuu, että olen ihan yksin näiden asioiden kanssa, mutta eihän se niin ole. Tietenkään mä en toivo, että kenelläkään ihmisellä tässä maailmassa olisi murheita tai suruja, mutta ne valitettavasti ovat osa elämää ja kuten eräs anonyymi eiliseen postaukseen kommentoi, se tavallaan lohduttaa, kun tietää että myös jotkut toiset kamppailevat vaikeuksiensa kanssa. Se jollain tavalla konkretisoi sen, etten mä todellakaan ole ainut, jolla on vaikeaa tällä hetkellä.

Mä olen saanut tästä blogista ja ennen kaikkea teistä lukijoista ihan älyttömästi voimaa ja uskoa siihen, että joskus suru helpottaa ja elämä muuttuu normaaliksi. Erityiskiitokset taas kerran teille, jotka olette laittaneet mulle sähköpostia! Mä olen monesti pahoitellut sitä, että mulla kestää viesteihin vastaamisessa, mutta toivottavasti kaikki ymmärrätte ja jaksatte odottaa. Pyrin kuitenkin vastaamaan niihin mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea haluan vastata teille kaikille :) Pitemmän aikaa mun kanssa jutelleet tietää toki musta itsestänikin vähän enemmän ja olen puhunut sähköposteissa paljon sellaisistakin asioista, joista blogissa en ole lainkaan maininnut tai edes haluaisi mainita. On ollut myös kiva saada tutustua teihin vähän paremmin :)

Tiedän kyllä, ettei tämä ole ensimmäinen vastaavanlainen postaus, mutta musta tuntui, että oli taas kerran aika koota vähän ajatuksia tän asian tiimoilta yhteen ja kiittää jokaista teitä :) ♥

2 kommenttia:

  1. Minusta tämä blogi on ollut todella hyvä. On ollut mielenkiintoista seurata blogissasi surutyösi kehittymistä ja on ollut ihana huomata että voit nykyään selvästi paremmin, kuin aikaisemmin. Monet itkut on tullut itkettyä tätä lukiessa :) Totta kai mielenkiinto herää kirjoittajaa kohtaan, mutta minua ei ole haitannut, ettei blogissa ole kuvia sinusta tai muuten elämästäsi. On myös kiva, että kirjoitat välillä kuitenkin muistakin asioista kuin surustasi. Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! <3 Mun mielestä on myös ollut kiva kirjoitella välillä näistä muistakin asioista, vaikka blogi perustuukin juuri tuohon surutyöni etenemiseen :)

      Poista