Haastattelu.

Helmikuun lopussa muhun otti yhteyttä erään lehden toimittaja, joka olisi halunnut tehdä haastattelun aiheesta miltä tuntuu, kun oma äiti tekee itsemurhan. Ajattelin nyt kertoa täällä blogissa teille mikä lopulta johti siihen, etten kyseiseen haastatteluun voinut suostua ja vastata tuohon kysymykseen ihan täällä blogissani. Totta kai mä olen monet kerrat käsitellyt tuota aihetta, sillä äitini itsemurhaanhan koko blogi perustuu, mutta joka tapauksessa. Varoitan jo nyt, että tästä postauksesta on tulossa todella pitkä ja huomenna kirjoitan toisen osan tästä ja paneudun silloin tuohon edellä mainittuun kysymykseen :)

Mulle siis tarjottiin tilaisuutta päästä haastattelun muodossa kertomaan miltä tuntuu, kun oma äiti on tehnyt itsemurhan. Aluksi mä olin ennen kaikkea hämilläni - mistä kyseinen toimittaja oli pienen blogini bongannut ja miksi hän haluaa tehdä juuri minusta haastattelun? Luettuani viestin läpi pariin kertaan, aloin innostua. Ei musta ole mitenkään mukava jutella äitini kuolemasta (varsinkaan ulkopuolisten kanssa), mutta ajattelin, että jutusta saattaisi mahdollisesti olla hyötyä joillekin muille ihmisille. Vastasin hänelle ja kyselin jotain asioita ja totesin, että mun pitää jutella asiasta siskoni kanssa ennen kuin voin tehdä mitään päätöksiä.

Oikeastaan se hetkellinen ilo ja innostus kaatui siinä vaiheessa, kun tajusin, että mun todella pitäisi kysyä Amandalta mitä mieltä se olisi tuosta. Mä en tiedä millaisen kuvan te lukijat olette siskostani saaneet näiden kirjoitusteni perusteella, mutta kaikella rakkaudella siskoani kohtaan, hän ei ole maailman helpoin ihminen. Amanda on luonteeltaan hyvin kiivas ja hän pitää todella lujasti kiinni omista vahvoista mielipiteistään ja näkemyksistään. Tajusin jo siinä vaiheessa, ettei siskoni ainakaan tulisi hihkumaan riemusta kuultuaan asiani. Lisäksi mulle välähti, että mun olisi pakko kertoa Amalle myös tästä blogista, sillä totta kai häntä kiinnostaisi miten kyseinen toimittaja oli minut löytänyt. Toimittaja ehdotti myös, että voisimme osallistua siskoni kanssa molemmat haastatteluun, mikäli niin haluaisimme.

Tiesin siis, ettei keskustelusta siskoni kanssa tulisi lainkaan helppo tai mukava, mutta pakko se oli käydä, joten kutsuin siskoni luokseni syömään. Kerroin siskolleni blogistani ja ihme kyllä, Ama suhtautui hyvin rauhallisesti siihen uutiseen. Hän kyseli mitä olen tänne kirjoitellut, kuinka pitkään ja minkä takia olen ylipäänsä aloittanut tämän. Vastasin hänen kysymyksiinsä ja sen jälkeen kerroin, että eräs toimittaja haluaisi tehdä jutun äitimme kuolemaan liittyen. Amandan reaktio ei tullut yllätyksenä... Hän sanoi, ettei ikinä suostuisi sellaiseen eikä munkaan pitäisi.

Kyllä Amandaa sitten vielä kiinnosti kuulla mitä kaikkea haastattelu sisältäisi ja muitakin yksityiskohtia siitä, mutta eivät ne muuttaneet hänen kantaansa. Tiesin jo alusta alkaen, ettei siskoni suostuisi ikimaailmassa olemaan osallisena kyseisessä haastattelussa, mutta hän pyysi myös mua olemaan suostumatta. Ama sanoi, ettei halua koko maailman saavan tietää meidän perheemme asioista, että ne ovat yksityisasioita eivätkä kuulu koko Suomelle. Amanda sanoi, ettei voi tehdä päätöstä puolestani, mutta hän toivoi minun kieltäytyvän.

Toki mä teen itse omat päätökseni, mutta kuultuani siskon jyrkän mielipiteen, tajusin etten voisi koskaan suostua haastatteluun. Näin, että siskostani todella tuntui pahalta ajatella, että äitimme itsemurhasta tulisi juttu johonkin lehteen, enkä missää nimessä halua siskolleni mitään pahaa. Tiesin myös sen, että välimme saattaisivat kärsiä, mikäli kaikesta huolimatta suostuisin haastatteluun. Meillä on ollut ihan liikaa kaikkia täysin turhiakin riitoja tässä viime aikoina, enkä todellakaan halua väkisin aiheuttaa niitä yhtään lisää. Rakastan siskoani ja hän on pikkuveljeni lisäksi ainut, mitä mulla on jäljellä perheestäni. En halua tai aio menettää Amandaa.

Jouduin siis kieltäytymään haastattelusta. Se harmittaa mua, mutta tiedän sen olleen ainoa oikea ratkaisu ja paras vaihtoehto ottaen kaikki tekijät huomioon. Onhan mulla onneksi sentään tämä blogi ja saan täällä kirjoitella juuri niistä asioista mistä itse haluan :) Siskoni ei siis edelleenkään tiedä blogini osoitetta ja hän lupasi jättää koko asian sikseen kuultuaan minkä takia mä en haluaisi hänen lukevan tätä.

Mun mielestä olisi oikeasti hyvä, jos tällaisista asioista kirjoitettaisiin enemmänkin ja olisi ollut hienoa päästä myös itse osalliseksi. Kuten sanoin, en mä niin mielelläni äitini kuolemasta keskustele kenenkään kanssa, mutta kyllä mua silti harmittaa, etten voinut tarttua tuohon tilaisuuteen. Amanda on mulle kuitenkin paljon paljon tärkeämpi, joten valitettavasti tällä kertaa kävi näin.