31.3.2014

I'd rather die tomorrow than live a hundred years without knowing you.

Kuun alkupuolella kerroin, että meillä ei Antonin kanssa mene kovin hyvin. Mä olin lähtenyt pois kotoa enkä hetkeen tiennyt haluanko edes palata takaisin. Ilmapiiri meillä kotona oli sen tapauksen jälkeen jonkin aikaa todella kireä ja musta tuntui, että kaikki saattaa romahtaa kasaan minä hetkensä hyvänsä. Anton varoi sanojaan, teki kaikkensa, ettei olisi antanut mulle yhden yhtä aihetta suuttua tai hermostua lisää. Mua alkoi jossain kohtaa jopa ärsyttää sen varovaisuus, kun ei se yleensä samalla tavalla joudu varomaan sanojaan. Eikä mikään parisuhde toimi pitemmän päälle siten, että toinen joutuu koko ajan miettimään voiko sanoa jonkun asian vai saattaako toinen löytää siitä jotain sellaista, mistä voisi suuttua. Tai ehkä voi toimia, mutta ei se ole helppoa kummallekaan eikä taatusti tuo ainakaan onnea parisuhteelle.

Onnekseni voin kuitenkin nyt sanoa, että meillä on kaikki aikalailla taas kunnossa :) Kyllähän ne asiat kummittelevat vielä välillä mielessä, mutta mä olen antanut Antonille anteeksi, me ollaan puhuttu asiat halki ja aiotaan jatkaa yhdessä. Silloin aiemminhan mä taisinkin mainita, että me halutaan katsoa ihan rauhassa kuinka kaikki etenee eikä hätiköidä minkään päätöksen suhteen. Eipä siinä onneksi kovin kauaa mennyt, kun mäkin tajusin, etten voisi ikinä elää itseni kanssa, jos olisin todella sen yhden riidan takia päättänyt suhteemme. Vaikkakin Anton teki todella väärin mua kohtaan, petti mun luottamukseni ja kyseinen asia vaati paljon sulattelemista, mä kuitenkin rakastan sitä miestä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.

Kirjoitin viikonloppuna, että olin joskus nuorempana katsellut vanhempiani ja toivonut saavani itsekin yhtä onnellisen parisuhteen sitten joskus isona. Niin mä sainkin. Mä löysin Antonin enkä mä voisi edes kuvitella elämää kenenkään toisen kanssa. Kuten otsikossakin lukee, kuolisin mieluummin huomenna kuin eläisin sata vuotta tuntematta Antonia. Anton tekee mut onnelliseksi ja mä tiedän, että tunne on molemminpuolinen :)

Se mistä mä olen erityisen onnellinen on se, että Anton tunsi mut jo ennen kuin mun vanhemmat kuolivat. Jotenkin mä uskon, että Antonin on ollut sillä tavalla helpompi suhtautua muhun ja ymmärtää mun suruni ja hän myös tietää sen, millainen ihminen mä olin ennen kuin isä kuoli. Me ollaan koettu Antonin kanssa monia asioita, niin hyvässä kuin pahassa. Seuraava isompi etappi meidän suhteelle taitaakin olla meidän lapsen syntyminen, mitä me kumpikin odotetaan innolla! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti