24.3.2014

Lupaan että huominen on joskus monen vuoden takainen.

Eilisestä päivästä selvitty, ja vieläpä ihan hyvin! Vein äidin haudalle kynttilän ja kukkia, itse asiassa kävin siellä eilen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Olen ennenkin maininnut, etteivät hautausmaat ole mun paikkani ja muistelen menettämiäni ihmisiä mieluummin jossain muualla kuin heidän hautojensa äärellä. Eilen oikeasti halusin mennä sinne ja se tuntui hyvältä ratkaisulta. Haudalla oli muutama muukin kynttilä ja kukkia, äitiäni oli siis käynyt muistamassa jotkut muutkin. Muuten vietin eilisen päivän ihan vaan kotona ja oli ihan hyvä, etten ollut järjestänyt itselleni mitään menoja. Tuli itkettyä "normaalia" enemmän ja lauantain juhlat ja äiti ylipäänsä pyörivät mielessä suurimman osan päivästä. Mitään varsinaista romahdusta ei kuitenkaan tapahtunut missään vaiheessa, vaikka surullinen olinkin.

Olen vasta jälkeenpäin saanut kuulla, etteivät kaikki äitini ystävät halunneet tulla äitini hautajaisiin. Mä en itse kiinnittänyt siellä hautajaisissa huomiota siihen ketkä olivat paikalla ja ketkä eivät, ei mua kiinnostanut enkä totta puhuen edes tiennnyt ketkä kaikki olivat saaneet kutsun. Tätini kertoi mulle jokin aika sitten, että muutama äidin ystävä oli päättänyt jättää tulematta, sillä he eivät voineet ymmärtää miten äiti oli saattanut tehdä itsemurhan. Nämä henkilöt olivat siis yhteistuumin päättäneet olla tulematta paikalle, mutta tätini mukaan he eivät olleet vaikuttaneet kuitenkaan siltä, että tarkoittaisivat päätöksellään mitään pahaa. Mulle ei oikein selvinnyt mistä tätini sitten sai tietää syyn sille, miksi nämä ihmiset eivät tulleet, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään.

Mä olen ennenkin kuullut kuinka jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, ettei aikuisen ihmisen, varsinkaan perheellisen, pitäisi missään tilanteessa päätyä itsemurhaan. Se olisi kuulemma vielä ymmärrettävää, jos joku teini-ikäinen tai nuori aikuinen päätyisi tuollaiseen ratkaisuun, mutta oikeasti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä selvittämään asiat ja löytämään jonkin muun ratkaisun kuin itsemurhan. Tunnen myös ihmisiä, jotka siinä 17-18-vuotiaina naureskelivat kovaan ääneen sitä, kuinka joku voi satuttaa itseään esimerkiksi viiltelemällä. Nämä kyseiset tytöt olivat avoimesti sitä mieltä, ettei mikään ole nolompaa eikä heillä onneksi ole ystäviä, jotka ovat niin "sairaita", että tekisivät mitään vastaavaa. He pilkkasivat avoimesti yhtä ystävääni, joka oli sairastunut masennukseen ja jonka käsissä oli viiltojälkiä.

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta varsinkin näiden tyttöjen kohdalla (jotka ovat siis nykyään jo parikymppisiä) kyse taisi lähinnä olla kapeakatseisuudesta, ymmärtämättömyydestä, pinnallisuudesta ja ilkeydestä, sillä heidän suustaan kuului usein vastaavanlaisia kommentteja. Satun myös tietämään, että toisella näistä tytöistä on tällä hetkellä elämässään todella vaikeaa ja vaikken kovin tarkasti hänen asioistaan tiedä, uskon hänen ajatusmaailmansa muuttuneen aika radikaalisti siitä, mitä se muutama vuosi sitten oli. Se on niin helppo puhua ja sanoa asioita, jos ei oikeasti ole itse joutunut henkilökohtaisesti ikinä kohtaamaan niitä ja elämään niiden kanssa. 

Onko teillä kokemusta jostain vastaavanlaisesta käytöksestä?

2 kommenttia:

  1. Tommosii valitettavasti löytyy.. Eksyin joskus varmaan about vuos sitten yhen jonkun 19 v tytön blogiin ja siellä oli naureskelua kaikkia vähänkin erilaisia ihmisiä kohtaan. En ymmärrä miten se edes kehtas kirjottaa omalla naamallaan sellasta juttua. :D Häntä ei tietty saanu ketään kritisoida mitenkään tai sai paskaa heti niskaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, meitä on näköjään niin moneen lähtöön :/ Inhottavaa tollanen käytös, että itse saa kritisoida ja jopa haukkua muita, mutta itselle ei saisi kukaan sanoa yhtikäs mitään. Ei haukkua tarvitse ketään, mutta kritiikin anto on kuitenkin asia erikseen. Bloggaajankin se pitäisi ymmärtää ja hyväksyä :/

      Poista