Menetin isäni 18-vuotiaana ja äitini paria päivää vaille 20-vuotiaana, ja eilen multa kysyttiin kommentissa tuntuuko musta, että olen menettänyt nuoruuteni noiden tapausten vuoksi. Tavallaan tuntuu, mutta onneksi mä sain viettää ihan tavallisen teini-iän, vaikka se normaali nuoruus katkesikin sitten siinä vaiheessa, kun mun isä kuoli. Ei mun elämä ole ollut ikinä oikeestaan täysin samanlaista kuin monen mun ystävän. Mä olen seurustellut jo monta vuotta saman ihmisen kanssa, eli mulla ei ole ollut mitään tarvetta juosta baareissa miehiä etsimässä ja hyppiä sängystä sänkyyn. Vähän kärjistetty esimerkki ehkä, mutta pointti varmaan tulee selväksi.
Tän ikäisenä monen elämä on juuri sitä, että juhlitaan, sekoillaan, kierretään maailmaa ja opiskellaan satunnaisesti siinä välissä. Kuten mä olen maininnut, mä en ole kertaakaan ollut baarissa mun äidin kuoleman jälkeen enkä muutenkaan humalassa. Suurin syy tuohon on taatusti se, että olen ollut niin surun murtama, mutta ei minua muutenkaan enää samalla tavalla kiinnosta ajatus baarireissusta kuin ennen. Ehkä sain tarpeekseni siitä, kun vielä keväällä juhlin vähintään pari kertaa viikossa. Senkin tein vain siksi, että kuvittelin voivani hukuttaa murheeni alkoholilla.
Harva on vielä tässä iässä menettänyt molemmat vanhempansa ja nuo menetykset vaikuttavat elämääni todella paljon. En halua enkä tällä hetkellä edes kykene elämään sellaista "tavallisen nuoren ihmisen onnellista elämää." En nyt mene sen tarkemmin mihinkään yksityiskohtiin, jokainen voi miettiä mitä sellainen elämä voisi pitää sisällään. Läheisen ihmisen menetyksestä toipuminen kestää aina kauan ja valitettavasti koen sen niin, että nuorena menetyksen kokeminen saa aikaan myös sen, että osa siitä nuoruudesta menetetään.
Toisaalta taas pikkuhiljaa olen jälleen siirtymässä siihen normaaliin arkeen. Jatkan opiskeluja, näen ystäviä, teen asioita joista pidän. Eli käytännössähän tuo on juuri sitä normaalia elämää. Ainut poikkeus minulla on vain se, että tuota kaikkea varjostavat ne menetykset, jotka olen joutunut kokemaan.
En oikein saanut kirjoitettua kovinkaan ymmärrettävästi mitä oikeasti tarkoitan, mutta ehkä tästä jotain ymmärtää... :)
Kyllä se elämä sulla on varmasti erilaisen suunnan saanut, kun nuo menetykset olet kokenut. Mutta olet myös voinut valita mihin suuntaan lähdet: alatko sekoilla ja antaa kaiken mennä alamäkeen yms. Vai yritätkö selvitä ja pysyä "elämässä kiinni". Olet varmasti menossa kohti oikeaa suuntaa. Vaikutat tosi herttaiselta ja viisaslta nuorelta naiselta. Surullista on, kun joutuu kohtaamaan nuorena tuollaiset menetykset ja noin ison surun. Se vaikuttaa varmasti sinuun niin, ettet tulevaisuudesta ihan pienistä murheista ja asioista hätkähdä. Isot halaukset sinulle!
VastaaPoistaM
Kieltämättä välillä on tehnyt mieli "heittää hanskat tiskiin" ja sanoa, että vitut, mä en välitä enää ja alkaa tehdä kaikkea älytöntä ja vastuutonta. En ole niin onneksi kuitenkaan tehnyt :)
PoistaIhan totta, että nykyään sellaiset vastoinkäymiset, jotka ennen olisivat olleet suhteellisen suuria mielestäni, eivät välttämättä enää hetkauta suuntaan tai toiseen. Toisaaltahan se on hyvä asia, ettei ota niin raskaasti sellaisia suht pieniä juttuja, mutta valitettavasti olen tuostakin joutunut maksamaan aika kovan hinnan :/
Kiitos ihana <3