Vihaan sitä, että niin monet tuntevat minut ihmisenä, jonka äiti tappoi itsensä ja jolla ei enää ole vanhempia. Haluaisin olla muiden silmissä täysin tavallinen 20-vuotias nuori nainen, en millään tavalla erityinen. Tai ainakaan en haluaisi olla tällä tavalla muiden silmissä erityinen. Mulla on paljon kavereita ja ihan älyttömän paljon sellaisia tuttuja, joiden kanssa en välttämättä vietä aikaani, mutta joita kyllä moikkaan tavatessani ja saatan vaihtaa pari sanaa. Varsinkin näistä "tutuista" huomaa sen, että he ajattelevat musta nykyään eri tavalla. En ole heille enää se sama Alisa, joka ennen olin. Nykyään olen vain joku tyttö, jonka äiti meni ja teki itsemurhan.
Mun on vieläkin vaikee käsittää kuinka nopeasti tieto mun äitini kuolemasta levisi. Parin päivän jälkeen siitä tuntui tietävän jo suurin osa mun kavereista ja sain suruvalitteluja vähän joka suunnasta. Eihän se mikään salaisuus tietenkään ollut tai ole, mutta kieltämättä olisi saattanut olla mukavampaa, mikäli kaikki eivät siitä tietäisi. Tai ei siinä mitään, että ihmiset tietävät äitini kuolleen, ei se minua haittaa. Ongelma on siinä, että he tietävät miten äitini kuoli. Se olisi saanut pysyä salassa, mutta ei pysynyt. Valitettavasti.
P.S. Pääsin tänään kotiin sairaalasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti