8.11.2013

Jo viisi kuukautta.

Isän kuoleman jälkeen ajattelin usein, etten ikinä kestäisi menettää vielä äitiäni. Äidin itsemurhasta on nyt viisi kuukautta. Mä olen jaksanut viisi pitkää kuukautta ja mä olen oikeasti ylpeä itsestäni. Olin vielä kesällä täysin varma siitä, etten itsekään elä enää kovin pitkään. Että mun pää hajoaa ennen pitkää ihan täysin ja päädyn lopulta itse hyppäämään vaikka sillalta alas. Kuin ihmeen kaupalla mä kuitenkin olen vielä tässä ja kirjoitan tätä tekstiä. Viimeiset viisi kuukautta mä olen elänyt täydellisessä helvetissä. Mun koko maailmani romahti ja mä olin varma, etten milloinkaan saisi sitä koottua edes sen verran, että pystyisin rämpimään eteenpäin edes jotenkuten. Mä tein sen, mä selviydyin siitä pahimmasta.
 
Ei viisi kuukautta sinänsä ole kovin pitkä aika, mutta mulle viime kuukaudet on tuntuneet vuosilta. Mä olen tänä aikana pystynyt hylkäämään sen täydellisen epätoivon ja toivottomuuden tunteen ja korvaamaan sen ajatuksella, että mä selviän. Vielä joskus mä pääsen tästä kaikesta yli ja voin jatkaa elämääni normaalisti. Totta kai yhä välillä tulee se sama olo, etten enää jaksa eikä ole edes mitään syytä jatkaa elämää, mutta ei se ole enää jokapäiväistä. Olen tässä lähiaikoina alkanut yhä vaan enemmän ajatella, että mä ihan oikeasti olen vahva. Ennen ajattelin, että olen heikko kun vain itken ja suren, mutta ei. Mä olen oikeasti vahva ihminen, kun olen päässyt jo näin pitkälle noiden hirveiden tapahtumien jälkeen.

Mukavaa viikonloppua kaikille <3

8 kommenttia:

  1. Tekstisi tarttui sattumalta silmään Blogilistan tuoreiden postausten joukosta. En ole ehtinyt tätä yhtä postausta pidemmälle blogissasi, mutta jo tämän yhden perusteella on sanottava, että olet kyllä joutunut kestämään aivan liikaa noin nuoreksi ihmiseksi. Elämä ei ole reilua enkä muuta voi, kun toivottaa sulle kovasti voimia ja kaikkea hyvää jatkossa. Tekstisi perusteella musta tuntuu, että sä kyllä selviät. Eikä itkeminen ja sureminen ole heikkoutta, vaan välttämättömyys, jos haluaa toipua. Tunteiden patoaminen sisälleen ei auta koskaan. Pitää itkeä silloin, kun itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä ei todellakaan aina ole reilua :/ Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, ettei tunteita kannata pitää sisällään. Kiitoksia <3

      Poista
  2. Voit reilusti taputtaa itseäsi olalle jokaisesta viiteen kuukauteen sisältyneestä päivästä! Hienoa <3

    "Voima ei tule siitä, mitä teet. Voima tulee siitä, että selviydyt asioista, joihin et uskonut pystyväsi!" (Rikki Rogers)

    Ajattelepa tulevaa elämääsi; millainen vastoinkäyminen olisi niin suuri ettet sitä selättäisi? Voi sinä pieni urhea tyttö, olet iltaisin ajatuksissani ja lähettelen tuulen mukana sinulle voimia, rakkautta, unta ja kaikkea tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ei tule kyllä mieleen yhtään asiaa, mistä en voisi enää selvitä, kun olen näinkin pitkälle selvinnyt tällaisten asioiden jälkeen! Voi kiitos, olet aivan ihana <3

      Poista
  3. Hyvä, hyvä! Sisulla vaan eteenpäin. "Se mikä tapaa, vahvista sekin" on mulla nyt käytössä vaikka hiukan mustaa huumoria onkin, mutta ymmärrät uskoakseni :) ja jes,jo 5 kk, kyllä sä jaksat, pystyt ja selviät. Mukavaa viikonlopua. Haleja!

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ymmärrän kyllä :) Kiitos samoin sulle! <3

      Poista
  4. Oho,kirjoitusvirhepaholaiset :D tappaa ja vahvistaa oli ne sanat!

    VastaaPoista