Huominen isänpäivä pelottaa, ei yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta kuitenkin. Mulla ei ole enää isää, jolle leipoa isänpäiväkakku ja antaa lahjoja. Jota voin halata ja jolle voin kertoa, että hän on maailman paras isä. Nyt voin enää käydä sytyttämäsä kynttilän isäni haudalle ja muistella häntä.
Meidän olisi poikaystäväni kanssa tarkoitus mennä huomenna isovanhempieni luo syömään ja kahville. Mulla on vähän ristiriitaiset tunteet tosta, sillä periaatteessa mä haluan mennä sinne, mutta toisaalta taas en. Viime vuonnakin tuntui siltä, ettei kaikki ole kohdallaan ja oikein, kun sieltä pöydästä puuttui yksi henkilö - isäni. Onneksi Anton tulee mukaan, en tiedä pystyisinkö menemään sinne yksin, vaikka siellä onkin paikalla vain sukulaisiani.
Tänään me pidetään täällä meillä pienimuotoiset illanistujaiset ystävillemme ja itse asiassa toi koko idea lähti multa :) Tällä hetkellä odottelen tätä iltaa ihan hyvillä mielin. On ihan kiva päästä taas viettämään iltaa rakkaiden ihmisten kanssa, kun en tässä viime aikoina ole kovinkaan usein noita kaikkia ehtinyt tai pystynyt näkemään. Eikä toivottavasti tarvitse murehtia tänään enää tota huomista, kun on niin paljon muutakin tekemistä :)
Jos isovanhemmat on isäsi äiti ja isä niin heille varmasti on tosi tärkeää, että menet käymään. Vaikka se olisi sinulle raskasta. Isäsi kuitenkin oli mummosi lapsi joten se on ollut suurin menetys mitä voi kokea. Hyvä, että Anton on tukenasi. Ja ehkä sekin on sitä "selviytymistä", että jaksaa mennä vaikka tuntuisi pahalle. Ja tosi hyvä, että ystäviäkin näet ja pidät hauskaa. Ystävät on elämässä tosi tärkeitä!
VastaaPoistaM
Juu, isäni vanhemmista on kyse. Se siinä suurin syy onkin, että sinne menen. Tiedän sen olevan tärkeää isovanhemmilleni ja näen heitä muutenkin aivan liian harvoin :/ Kiitos kommentista :)
Poista