10.5.2014

Harmittaa.

Mä ajattelin, että äitini kuolemasta aiheutunut suru ja paha mieli olisi saattanut olla syynä, mikäli en olisi eilen pystynyt kunnolla iloitsemaan ja juhlimaan siskoni polttareita. Ei se ollut, mutta en mä kuitenkaan päässyt niitä juhlimaan, sillä tämä mun niin monesti hehkuttamani "helppo ja ihana raskaus" kääntyikin sitten yllättäen aikalailla päälaelleen tossa jokin aika sitten. Mä en sen tarkemmin varmaan aio tästä koko raskaudesta täällä blogissa puhua, sillä blogini käsittelee aivan muita asioita, mutta olo on kyllä tälläkin hetkellä sellainen, ettei taida tulla myöskään tämäniltaisita ystäväni läksiäisistä yhtikäs mitään. Essi lupautui onneksi tulemaan käymään täällä meillä vielä ennen lähtöään, mutta voin sanoa, että mua harmittaa. Harmittaa ihan älyttömästi.

Nyt pitää vaan toivoa, että mun olo paranee sen verran, että pystyn menemään tämän kevään aikana vielä seitsemänä päivänä kouluun. Niin ja ennen kaikkea osallistumaan kahden viikon päästä siskoni häihin. Ei niillä polttareilla niin väliä ole, mutta mä revin kyllä pelihousuni, jos olen siskoni hääpäivänä niin huonossa kunnossa, että joudun jättämään ne väliin. Mutta eipä siellä onneksi tarvitse mitään urheilusuorituksia tehdä eikä jäädä koko yöksi... :)

Mä ehdin jotenkin niin jo tottua siihen, että nyt mun elämässä on jo vähän enemmän jotain sisältöä, kun mä näin ystäviä, kävin koulussa ja tein kaikenlaista. Nyt kun mä olen viime päivät lähinnä makoillut kotona, ikävät ajatukset ovat alkaneet taas täyttää mun ajatukseni. Kuinka paljon helpompaa tän surun kanssa onkin elää silloin, kun pystyy käyttämään ison osan päivästä tekemällä jotain. Oli se tekeminen sitten kouluesseen laatimista tai ystävien näkemistä. Nyt mulla on ihan liikaa aikaa ajatella ja valitettavasti ne ajatukset eivät viime päivinä ole olleet kovinkaan iloisia ja positiivisia. Mutta kaipa tämä taas tästä ennen pitkää helpottaa.

Toivottavasti teidän viikonloppu sujuu mukavemmissa merkeissä! :)

2 kommenttia:

  1. Tzemppiä sinne!! Sohvalla vähän samanlaisissa fiiliksissä minäkin ja huomenna vielä se äitienpäivä!!

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä me siitä huomisesta selvitään!

      Poista