4.5.2014

Ajatuksia.

Tästäkään viikonlopusta ei olla vielä täysin selvitty, mutta mä odotan jo pelonsekaisin tuntein seuraavaa viikonloppua. Perjantaina olisi tarkoitus viettää siskoni polttareita ja lauantaina juhlia parhaan ystäväni läksiäisiä. Ei mua niinkään ne polttarit pelota, vaikkakin hieman epäilyttää tuleeko niistä yhtään mitään, kun siskoni on ollut niin älyttömän stressaantunut häistään viime ajat. Enemmän mua pelottaa se lauantai, kun joudun hyvästelemään Essin moneksi kuukaudeksi. Hän lähtee ulkomailla asuvan isänsä luo koko kesäksi enkä tiedä näenkö häntä lainkaan ennen elokuuta. 

Eihän se yhteydenpito toiselle puolelle maapalloakaan ole nykyään mitenkään vaikeaa, mutta onhan se silti täysin eri asia lähetellä vain viestejä ja jutella skypessä aina silloin tällöin kuin oikeasti nähdä monta kertaa viikossa ja tehdä asioita yhdessä. Mulla on jollain tavalla nyt tosi samanlaiset fiilikset kuin silloin, kun Anton oli lähdössä armeijaan. Pelkäsin sitä ihan tajuttoman paljon ja ikävä oli ihan mieletön. Essi on mulle ehdottomasti yksi kaikkein rakkaimmista ja läheisimmistä ihmisistä, enkä mä tietenkään haluaisi olla hänestä erossa. Samalla mä olen kuitenkin iloinen parhaan ystäväni puolesta, sillä onhan se tosi hienoa päästä ulkomaille ja näkemään kunnolla toisen maan kulttuuria!

Eikä tässä kukaan onneksi ole jättämässä ketään ikuisiksi ajoiksi ja noi kuukaudet menevät todennäköisesi ihan hujauksessa, vaikka ikävä varmasti tuleekin olemana kova. Sama se oli Antonin intin kanssa ja nyt on sentään kysymyksessä huomattavasti lyhyempi aika. Kesän alussa eräs toinen ystäväni palaakin sitten takaisin Suomeen ja sitä odotan kyllä todella innolla! Tuntuu vähän haikealtakin katsoa sivusta, kuinka niin moni matkustelee ympäri maailmaa, opiskelee toisessa maassa, lähtee vaihtoon tai muuta, kun mä olen vaan täällä Suomessa. Toisaalta mä olen myös ihan tyytyväinen elämääni täällä. Tietyt asiat, joista ei varman tarvitse erikseen edes mainita, voisivat toki olla paremmin ja eri tavalla, mutta muuten kaikki on ihan hyvin. Onneksi.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja toivottavasti tulee kivat polttarit<3 !

    VastaaPoista
  2. ja sit on äitienpäivä sunnuntaina viel :'/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua... Mulla ihan oikeesti alkoi sydän hakata ihan hulluna, kun luin sun kommentin. Miten en oo voinut muistaa, että äitienpäivä on jo nyt... Tosiaan, tulee varmasti ihan ratkiriemukas lauantai ja sunnuntai :(

      Poista