23.4.2014

Tiedän miltä sinusta tuntuu.

Äitini itsemurhan jälkeen mä sain ja saan yhä edelleen kuulla ihmisiltä, että he voivat kuvitella kuinka pahalta musta tuntuu. Näistä ihmisistä osa on heti seuraavassa lauseessaan sanonut, ettei ole koskaan menettänyt ketään läheistä, saati sitten, että kuolinsyynä olisi ollut itsemurha. Mä olen monesti kysynyt näiltä ihmisiltä, että miten te voisitte mitenkään ymmärtää, kun ette ole kokeneet samaa kuin minä?

En mä ajattele, etteikö kukaan voisi tietää miltä musta tuntuu, sillä valitettavasti mä en ole ainut ihminen, jonka läheinen on päättänyt itse elämänsä. Eikä mua yleensä millään tavalla ärsytä, vaikka joku sanoisikin tietävänsä tai pystyvänsä kuvittelemaan mitä mä käyn läpi. Mä en ehkä ihan vaan tajua sitä. Tiedän, että se on ilmeisesti ihmisten tapa yrittää lohduttaa tai sanoa jotain lohdullisia sanoja, mutta aika monissa ihmisissä noi sanat herättävät ärsytystä ja oikestaan vain pahentavat tilannetta sen sijaan, että tuntuisivat lohduttavilta. 

Viime kesänä sanoin aika suorat sanat kuultuani tuon lausahduksen erään ihmisen suusta. Pyysin myöhemmin anteeksi, mutta tämä ihminen sanoi, ettei ollut aiemmin ollenkaan tajunnut, ettei tuollaista välttämättä kannata sanoa. Ehkä oli siis ihan hyvä, että menetin hermoni, vaikka hän ei mitään pahaa missään vaiheessa tarkoittanutkaan. Olen myös vastaavasti itse saanut vihat päälleni, kun olen jollekin sanonut, etten usko hänen pystyvän ymmärtämään mitä mä käyn läpi. Kyseinen ihminen ei siis ole joutunut vastaavaa kokemaan, mutta hänen mielestään olin ilmeisesti jollain tavalla ylimielinen sanoessani mitä ajattelin. Parempi siis varmaan vain olla hiljaa ja antaa ihmisten sanoa mitä haluavat. Onhan se välillä turhauttavaa ja jopa ärsyttävääkin, mutta niin on moni muukin asia.

Mutta oikeesti, olkaa onnellisia, jos ette ole joutuneet kokemaan mitään vastaavaa. Maailmassa on monia kamalia asioita, jotka saattavat sattua omalle kohdalle, eikä läheisen itsemurha välttämättä ole niistä se kaikkein vaikein. Joku menettää lapsensa, sairastuu vakavasti, halvaantuu kaulasta alaspäin, joutuu raiskauksen tai muun käsittämättömän julman väkivallan kohteeksi jne. Kaikki edellä mainitut ja sadat muut asiat ovat sellaisia, joita tuskin pystyy täysin ymmärtämään ennen kuin se tapahtuu itselle. 

Ei kenenkään ulkopuolisen mun mielestäni edes tarvitse ymmärtää miltä siitä toisesta ihmisestä tuntuu, eikä se ole edes mahdollista, jos ei ole itse kokenut mitään vastaavaa. Ei mullakaan esimerkiksi ole mitään käsitystä siitä, miltä tuntuisi tulla raiskatuksi tai joutua hautaamaan oma lapsi. Varmasti aika helvetin pahalta. Niin pahalta, etten mä voi edes kuvitella millaista se olisi. Totta kai sitä tiettyyn pisteeseen asti pystyy kuvittelemaan, mutta totuus on todennäköisesti lopulta jotain aivan muuta kuin mitä itse on ajatellut.

Ylipäätään mä olen itse asiassa aika pitkälti sitä mieltä, ettei toisen menetystä tms. pitäisi verrata omaansa. Riippumatta siitä miten täysin ulkopuolinen sen tilanteen näkee, sille ihmiselle, jota kyseinen asia koskettaa, se on todennäköisesti todella iso asia ja tuntuu aivan käsittämättömän pahalta. Jokaisella on se oma subjektiivinen näkemys asioista eikä kukaan toinen voi loppujen lopuksi täysin käsittää, miten toinen ihminen sen kokee. Ei, vaikka olisi itse kokenut saman asian. Silloin todennäköisesti pystyy vain paremmin ymmärtämään. Eihän se väärin tietenkään ole todeta, että voi kuvitella tai pystyy hyvin ymmärtämään miltä toisesta tuntuu, mutta ei se välttämättä ole kaikissa tilanteissa paras mahdollinen asia sanoa.

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän ja en ymmärrä. Kyllä, on totta, että harvan vanhempi on tehnyt itsemurhan, ja teknisesti ottaen moni juttu jää siis omakohtaisesti kokematta sinuun verrattuna. Kuitenkin mun mielestä näyttää selvältä, että kyseinenkin henkilö jolle raivostuit, sanoi lauseet omista lähtökohdistaan empaattisimmalla tavalla ja vilpitöntä myötätuntoa osoittaen, niin hyvin kuin siihenastisen elämänkokemuksensa valossa pystyi. Miksi se pitää ottaa niin kirjaimellisesti ja hyökätä sanojaa vastaan? Miksi on niin tärkeää, että empatiaa voi osoittaa vain henkilö, joka on kokenut kirjaimellisesti täsmälleen saman kuin sinä itse? Niitä ei kovin montaa Suomessakaan taida olla. Loppujen lopuksi kukaan ei taida voida ihan täydellisesti ymmärtää ketään toista, koska kaikki katsovat aina asiaa omista lähtökohdistaan. Jotenkin tuntuisi, että tärkeämpää olisi ele kuin ne sanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyseinen kerta, kun suutahdin nuo sanat kuultuani, oli vain muutama päivä äitini kuoleman jälkeen ja siinä vaiheessa en muutenkaan kyennyt ajattelemaan järkevästi yhtään mitään. Kaduin sanojani, pyysin anteeksi ja myös sain anteeksi. Ei mulla siis yleensä ole mitenkään hyökkäävä asenne, kun joku mulle jotain tollasta sanoo, vaikka aiemmin tulikin usein sanottua, etten usko heidän ymmärtävän.

      Totta kai sitä empatiaa voi osoittaa kuka tahansa, mutta myös tapoja sen osoittamiseen on monia. Kuten lopussa totesin, totta kai noin saa sanoa, mutta mun omasta mielestäni se ei ole ainakaan mulle itselleni ollut se paras mahdollinen lohdutuskeino. Eikä sen tarvitsekaan olla. En mä vaadi ketään lohduttamaan itseäni ja totta kai se tuntuu hyvältä, jos joku niin haluaa tehdä tavalla tai toisella. Multa pyydettiin vain juurikin tuohon asiaan liittyen postausta ja kirjoitin siitä oman mielipiteeni. Tolla tavalla mä sen asian näen.

      Pointtihan ei ollut siinä, etteikö kuka tahansa voisi lohduttaa tai osoittaa empatiaa. Tarkoitin noilla asioilla, ettei kukaan voi kunnolla ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa, mutta en missään nimessä ajattele, etteikö silti saisi lohduttaa tai auttaa. En siis todellakaan ajattele, että pitää olla kokenut kirjaimellisesti saman asian kuin se henkilö, jota lohduttaa. Enkä niin tekstissäni myöskään sanonut, harmi jos siitä sellaisen vaikutelman sai. Se ei todellakaan ollut tarkoitus :/

      Poista
  2. Mua ainaki on vituttanu ku porukka sanoo ymmärtävänsä ja _tietävänsä_ miltä musta tuntuu, vaikkei niillä todellisuudessa oo harmainta hajua mitä käyn läpi. Kuten säki sanoit, on paljon eri tapoja osoittaa empatiaa ja jos toi on ainut mikä itelle tulee mieleen ni ehkä kannattais vaan olla hiljaa.. Se on useesti muutenkin parempi vaihtoehto olla hiljaa ja kuunnella kuin koittaa ite lässyttää jotain diipadaapaa. Luulis et jokanen tajuu pienessä päässään, et jos sun kaveri on vaikka raiskattu niin et sä mee sille sanomaan, että voit kuvitella miltä tuntuu, jos sua itteäs ei oo raiskattu. Jos yhtään ajattelee ennenkuin ne sanat sanoo, niin jokanen varmaan tajuaa ettei oo ihan korrektia sanoa tollasta. Oli sit kyse empatiasta ja hyvästä tahdosta tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä siitä, että monissa tilanteissa olisi ehkä parempi olla hiljaa, mutta harvoin sitä tulee ajateltua juuri siinä kohtaa :/ Nimimerkillä itse olen myös toisinaan selittänyt aivan ties mitä "lohduttavaa" ja vasta jälkeenpäin tajunnut, että ehkä olisi kannattanut pitää suu supussa. Onhan se kuitenkin hyvä tietää, että jotkut välittävät ja haluavat olla avuksi, vaikkei se apu aina olisikaan parasta mahdollista... :)

      Poista