18.4.2014

So put your hands up and touch the sky.

En mä olisi vuosi sitten uskonut, jos joku olisi kertonut millaista mun elämä tulee olemaan. Itkua, huutoa, surua, tuskaa, kipua, pahaa oloa, epätoivoa, pelkoa. Taas kerran. Jotenkin mä olen nykyään monta kertaa toivonut, että mun vanhemmat olisivat kuolleet yhtä aikaa. Olisihan sekin ollut ihan kamalaa ja olisin jäänyt ehkä vielä enemmän tyhjän päälle, mutta ainakaan mun ei olisi tarvinnut käydä kahta kertaa läpi tätä helvettiä. Mä haluan päästä yli tästä kaikesta, haluan taas elää.

Otsikko on eräästä biisistä, jonka kuulin ensimmäistä kertaa suunnilleen vuosi sitten. Rakastuin siihen, se antoi mulle toivoa ja uskoa elämään. Isän kuolemasta oli jo jonkin verran aikaa ja mä olin aika hyvin päässyt jatkamaan elämääni. Ajattelin, että seuraavasta kesästä tulisi hyvä. Että mä tekisin asioita, joista nautin. Pitäisin hauskaa ystävieni ja rakkaani kanssa. Olisin paljon perheeni kanssa, kävisin Jessen kanssa uimassa ja äitini ja siskoni kanssa shoppailemassa. En käynyt. Nyt mä yritän taas kovin saada itseäni ylös täältä kuopasta ja ajatella positiivisesti. Ehkä mä nyt tulevana kesänä saan tehdä itselleni mieluisia asioita ja nauttia lämmöstä ja auringosta.

Mun on vaan enää niin kovin vaikea uskoa siihen, ettei jotain yllättävää tapahdu taas. Vastoinkäymiset ovat toki osa normaalia elämää, mutta mä pelkään tällä hetkellä kuollakseni sitä, että pian joku taas kuolee tai tapahtuu jotain muuta hirveää. Välillä on tullut mietittyä miten ihmiset, joilla on ihan jatkuvasti todella paljon vakavia ongelmia ja murheita, oikeasti jaksavat. En mäkään todellakaan ole päässyt helpolla, mutta tässä maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla on asiat vielä sata kertaa huonommin kuin mulla nyt. Mun mielestä on ihan käsittämätöntä miten vahva ihminen pystyy halutessaan olemaan.

Yesterday's history, tomorrow's a mystery
But today we're gonna shine
So put your hands up and touch the sky
'Cause the sky is the limit tonight

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti