12.6.2014

Her voice.

Pelästyin yhtenä iltana, kun itkin ja yhtäkkiä mun päässä alkoi kuulua äidin ääni. Äiti huusi mun nimeä. Kuulin aivan selvästi pääni sisällä, miten äiti kutsui mua ja lausui mun nimeni ensin vihaisesti, sitten yllättyneesti, odottavasti, hämmentyneesti, iloisesti jne. Mulle on ennenkin tullut tollaisia vähän vastaavanlaisia hetkiä, kun aivan yllättäen mieleeni tupsahtaa vaikkapa jokin lause, minkä äiti on lausunut joskus vuosia sitten. Ei se ole välttämättä ollut edes mikään merkityksellinen asia, mutta jokin mikä on jostain syystä jäänyt mieleeni. Kuulen sen kuitenkin pääni sisällä aivan juuri sellaisena kun äiti sen aikoinaan lausui. Eikä tossa mitään muuta, mutta mä tunnen aina tietynlaista selittämätöntä pistävää kipua, kun muistan miltä äidin ääni kuulosti. Toikin tilanne tuli niin täysin puun takaa, että tosiaan pelästyin sitä.

Pitäisi ehkä olla tyytyväinen, että tollasia tulee välillä, koska mä pelkään unohtavani miltä äidin ääni kuulosti. Mun on nykyäänkin jo tosi vaikea saada siitä tavallaan kiinni, ellen juuri muistele jotain tiettyä hetkeä, kun me ollaan keskusteltu jostain asiasta. Silloin muistan äidin äänen. Samoin muistan kyllä äidin naurun aivan täsmälleen juuri niin kuin se olikin. Sitä onkin kaikkein helpoin muistella.

Tä on taas näitä niin omituisia juttuja, kun tavallaan mä pelkään unohtavani, mutta muistaminen sattuu. Tuli taas tässä päivänä yhtenä todettua miten paljon kaikkea aivan älytöntä sitä onkaan tullut mietittyä ja tunnettua äidin kuoleman jälkeen. Suurimman osan ajasta ajatukset toki ovat ihan selkeitä ja järkeviä, mutta aina toisinaan mielen valtaa jotkin ihan älyttömät jutut ja tunteet. Välillä olen pelännyt, että mä olen tullut hulluksi, mutta ehkä ne kaikki omituiset ajatukset yms. kuuluvat asiaan. Eikä mulla onneksi ole sen yhden kerran jälkeen ollut sellaisia pitempiä hetkiä/ajanjaksoja, kun en enää oikeasti tiedä mikä on totta ja mikä ei. Siitäkin on pian jo vuosi aikaa.

Nykyään mä olen vaan aina ihan tajuttoman väsynyt, mutta se johtuu varmastikin pelkästään tästä raskaudesta. Nytkin mä olen taas nukkunut suurimman osan päivästä. Sinänsä ihan hyvä juttu, kun mä en saisi rasittaa itseäni käytännössä lainkaan, eli eipä ainakaan ehdi tulla tylsää, kun niin iso osa ajasta menee nukkuessa :D

2 kommenttia: