Se on ihan käsittämätöntä, että vaikka mä saatan purskahtaa 30 kertaa päivässä itkemään äidin itsemurhaa miettiessäni, Anton jaksaa joka ikinen kerta tulla lohduttamaan ja rauhoittelemaan mua. Joka ikinen kerta Anton sulkee mut syliinsä ja pitää mua siinä ja puhelee mulle kunnes mä rauhoitun. Viimeinen viikko on ollut erityisen vaikea, sillä äidin kuolema on nyt pyörinyt tämän "1-vuotispäivän" takia mielessä ihan jatkuvasti. Anton on ollut päivät töissä, mutta mä olen nukkunut tavoistani poiketen koko viikon puoleenpäivään saakka ja vähän ajan päästä Anton onkin jo tullut takaisin kotiin. Suurimman osan vapaa-ajastaankin Anton on ollut kotona mun kanssa, vaikka mä olen monta kertaa sanonut, että sen pitäisi nähdä kavereitaan, kun joku on pyytänyt sitä jonnekin. Se ei ole lähtenyt. Joka ikinen kerta tän viimeisen viikon aikana se on sanonut, että mä tarvitsen sitä nyt enemmän kuin kukaan muu.
En tiedä mitä olen tehnyt, että olen saanut tuollaisen miehen itselleni. Eilisissä juhlissa ystäväni sanoi mulle, että on ihan käsittämätöntä miten paljon rakkautta meidän välillä on. Myöhemmin eräs toinen sanoi, että Anton katsoo mua yhä kuten vastarakastunut katsoo rakastettuaan. Mä tekisin itse ihan mitä tahansa rakkaani puolesta ja tiedän tunteen olevan molemminpuolinen. En mä olisi uskonut löytäväni elämäni rakkauden yläasteikäisenä, mutta niin siinä kävi. Anton on mun kaikkeni.
En tiedä olisinko selvinnyt menetyksistäni ilman Antonia. Tai varmaan olisin, mutta en yhtä hyvin, en todellakaan. En tiedä missä olisin nyt, jos olisin ollut aivan yksin menettäessäni ensin isäni ja myöhemmin äitini. Anton on pitänyt mut pystyssä, saanut mut tuntemaan oloni turvalliseksi, tehnyt kaikkensa mun eteen. Aina välillä musta on tuntunut, että mä olen aivan yksin nyt, kun mulla ei enää ole äitiäkään. Hetken päästä mä kuitenkin aina havahdun ja tajuan, että enhän mä ole yksin - mulla on Anton. Riittääkö se sitten? Riittääkö Antonin rakkaus mua kohtaan korvaamaan sen, ettei mulla enää ole vanhempia? Ei ehkä, mutta se on nyt ainut mitä mulla enää on ja mä olen kiitollinen siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti