14.6.2014

Everything's gonna be alright.

Tuijotin itseäni aamulla peilistä itku kurkussa ja toistelin ääneen: "Kaikki on hyvin." Lopulta mä tajusin, etten usko itseäni ja muutin lauseen mutoon: "Kaikki tulee olemaan hyvin." Se oli jo parempi ja sitä mä toistelin itselleni varmaan kymmenen minuutin ajan, kunnes taas rauhoituin. No mikä sitten on huonosti? Ei varsinaisesti mikään uusi asia, tänään on vaan taas ilmeisesti yksi niistä huonoista päivistä, joita viikkoon mahtuu yhä vieläkin useita.

Niin tai jos nyt jotain uutta halutaan löytää, taisin vasta eilen kunnolla ymmärtää, että mähän joudun oikeesti synnyttämään suurinpiirtein parin kuukauden päästä. Kliseisesti tulikin sitten ajateltua, että eihän se lapsi mitenkään voi mahtua ulos ja sitä sitten panikoin Antonillekin. En mä varsinaisesti vieläkään sitä synnytystä pelkää ja koitin eilenkin sitten ajatella niin, että jos siitä ovat naiset ennenkin selvinneet niin tuskin mä olen mitenkään poikkeus.

Mä en ole viime päivinä juurikaan tehnyt mitään ihmeellistä. Oon miettinyt tosi paljon kaikkia asioita, katsonut frendejä ja syönyt litrakaupalla jäätelöä. Ei mua oikein huvita edes tehdä mitään ja lähinnä vain toivon, että aika kuluisi nopeammin. Tänään olisi kuitenkin tarkoitus mennä erään ystäväni synttäreille. Sielläkään mä en varmaan kovin kauaa jaksa olla, mutta on silti ihan kiva nähdä kavereita :) 

Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ei ne ipanat sinne ikinä oo jäänyt ;) :D toivotaan että se pieni ihme saa kaiken surun väistymään ja alkaa tosiaan uusi vaihe elämässäsi. Iso muutos se kuitenkin on ja herättää varmasti myös ajatuksia vaikka minkälaisia. Aurinkoa päivääsi!!

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nimenomaan :D En malttaisi millään enää odottaa, että pikkuinen syntyy... :) Kiitos, samoin sinulle! <3

      Poista