30.1.2014

We're not friends anymore, just strangers with memories.

Olen maininnutkin, että äitini kuoleman jälkeen ystävyyteni muutaman ihmisen kanssa päättyi. He eivät ilmeisestikään ymmärtäneet sitä, etten pitänyt heihin enää yhteyttä ja olin vain omissa oloissani. Näin olen ainakin muiden puheista käsittänyt. Eilen satuin törmäämään yhteen näistä ihmisistä ja se tuntui ihan hirveältä. Hän oli kuin ei olisi tuntenutkaan minua, vältti katsomasta minun suuntaani eikä sanonut sanaakaan. Hänen äitinsä oli kyseisessä tilanteessa myös mukana ja hänen kanssaan juttelin tovin. Olemmehan me tunteneet tämän entisen ystäväni kanssa jo ala-asteelta saakka ja olen monet kerrat vieraillut hänen perheensä luona.

Mun mielestä hyviä ystäviä ei koskaan voi olla liikaa ja sellaisen menettäminen sattuu aina. Toisaalta pitäisi ehkä ajatella, että todellinen ystävä ymmärtäisi minkä takia mä en pitänyt yhteyttä. En mä tehnyt sitä ilkeyttäni, mutta jos mä en useimpana päivänä päässyt edes sängystä ylös, niin ei musta paljon olisi iloa kenellekään ollut, vaikka olisinkin viimeisillä voimillani yrittänyt pitää yhteyttä kavereihini. Harmittaa vaan, ettei se riittänyt, että menetin äitini. Mun piti vielä menettää myös liuta muita mulle tärkeitä ihmisiä siinä samassa :(

Päätin jossain vaiheessa, etten enää tuhlaa ajatustakaan näille ihmisille. En ole missään kohtaa ajatellut heistä ilkeästi tämän kaiken jälkeen, olen päinvastoin koittanut parhaani mukaan ymmärtää. Minun on vain turha kasata enempää pahaa mieltä itselleni, sitä kun riittää jo muutenkin ihan tarpeeksi, joten sen vuoksi päätin unohtaa heidät tai olla ainakin miettimättä heitä. Nyt kaikki tuli taas kuitenkin mieleeni ja tällä hetkellä päällimmäisin ajatus on, että haluaisin korjata kaiken. En tiedä millä tavalla, mutta musta tuntuu, että jotain pitäisi yrittää. Jos vaikka soittaisin jollekin heistä ja koittaisin edes puhua asioista? Mitään niin kamalaa ei ole (ainakaan mun mielestäni) tapahtunut, ettei asioita voisi edes yrittää selvittää puhumalla. Toisaalta pelkään, ettei puheluuni edes vastattaisi tai koko keskustelu olisi täysin turha... Ehkä parempi vain antaa olla ja pitää huolta siitä, että nykyiset ystävyyssuhteeni eivät katkea.

Onko teillä kokemusta jostain vastaavanlaisesta? Tai mielipiteitä siitä pitäisikö minun yrittää korjata välini näiden ihmisten kanssa vai antaa vain olla?

10 kommenttia:

  1. Mulla lähti ihan käsistä kirjottaminen. Oisko sulla vaik jotain sähköpostia mihin voisin kommenttini laittaa? Tuli siitä sen verran pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on, whydidyouleavememom@outlook.com tollanen löytyy :)

      Poista
  2. Itsellä kokemusta on jonkun verran.. Sairastuin masennukseen muutama vuosi sitten, jonka myötä menetin miltei kaikki parhaat kaverini. He eivät ymmärtäneet etten jaksanut pitää yhteyttä ja sain aina kuulla jotain kautta että heidän piireissä minusta puhuttiin aina vain pahaa ja "pilkattiin" ongelmiani. Nykyään olen tehnyt niin, että jos jonkun näistä näen, voin kyllä jutella heille ja kysellä kuulumisia mutta en mä jaksa turhaan alkaa soittelemaan ja pitämään yhteyttä. Luottamus meni kyllä täysin. Sillon kun olisin eniten apua ja ymmärrystä tarvinnut niin sitä en saanu :( Voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan hirveältä :( Aivan kuin sillä masentuneella ihmisellä ei olisi muutenkin jo riittävän vaikeaa, saati sitten, että ystävätkin hylkäävät ja vielä puhuvat selän takana ties mitä... Kertoo kyllä aika paljon myös näistä ihmisistä :/ Toivottavasti oot saanut uusia, parempia ystäviä! Kiitos paljon <3

      Poista
  3. Mun kaveri otti muhun muutama viikko sit 3 vuoden jälkeen yhteyttä ja pahotteli kaikkea. Nyt ollaan nähty viikottain ja puhuttu asiat selviksi. Tuntuu ihanalta, että on taas ystävä, joka tuntee mut myös ajalta ennen, kun mun iskä sairastu.

    Ehkä se aika on tässäkin asiassa paras lääke.. Ehkä sunkin ystävät jossain vaiheessa ymmärtää.. Ethän sä siinä kyllä mitään menetäkkään, jos sä otat niihin yhteyttä ja tunnustelet vähän kepillä jäätä:)

    -Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla! :) Toi antaa kieltämättä vähän uskoa mullekin siihen, että joku päivä mä vielä saisin noi ystävät takaisin. Ehkä mä koitan soitella jollekin niistä tässä lähiaikoina, saa nähdä miten käy :D Kiitos kommentista <3

      Poista
  4. Jos joku niistä vanhoista kavereista on sellainen, johon sä oikeasti haluaisit pitää yhteyttä, niin yritä lämmitellä suhde uudestaan. Jos se ei onnistu tai luulet jo etukäteen, että ihmistä ei oikeasti kiinnosta, niin anna olla. Laita vaikka ensiksi joku pieni viesti Facebookissa (tms.) ja katso miten homma lähtee liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mä olen muilta ihmisiltä kuullut, niin kyllä ainakin pari noista olisi ilmeisesti vielä halukkaita olemaan tekemisissä kanssani. Ehkä se yhteydenotto on heillekin vain vaikeaa tällaisen tauon jälkeen. Pitää tosiaan laittaa jotain viestiä heille, kiitos kommentista! :)

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta. Seurustelin melko narsistisen ja kausittain todella itsetuhoisen (kaksisuuntainen mielialahäiriö, mihin hän ei halunnut lääkitystä) ihmisen kanssa lähes neljä vuotta ja se on jättänyt minuun pysyvät arvet. Suhteen jälkeen olin pitkään aivan hukassa itseni kanssa (vieläkin kai), en tiennyt kuka olen enää, mitä iloa minusta olisi muille ollut? Yhdessäolon aikana ei voimavarat riittänyt kuin tärkeimpien ihmissuhteiden ylläpitämiseen, enkä kaikkia ystäviä ja kavereitani olisi kokenut edes tarpeeksi läheisiksi että olisin voinut heille selittää syyn poissaolevaisuuteeni ja erakoitumiseeni. Onneksi parhaimmat ystäväni säilyivät, vaikka en aina kovin hyvää seuraa ollutkaan. Nyt kolme vuotta suhteen päätyttyä ja uuden, ihanan kumppanin löydettyäni olen saanut elvytettyä muutamia kaverisuhteita, niitä joiden menettämistä ylipäätäänsä surin. Kaverit keiden kanssa yhteydenpito loppui vallan, olen ihan hyvissä väleissä; moikataan kun tavataan ja vaihdetaan pikaiset kuulumiset, tykkäillään päivityksista fb:ssä.. Ehkä jutellaan miten olisi taas kiva nähdä, vaikka harvemmin sitten tulee kuitenkaan nähtyä. Se riittää. :) Uusia ystäviä on kuitenkin löytynyt ja parhaimmat ystävät pysyneet vierellä. Osan kanssa polut kohtasivat jälleen eri suuntiin lähtemisen jälkeen ja voisin sanoa, että osa näistä kadonneista kavereista on minulle nykyään läheisempiä kuin ennen yhteydenpidon loppumista. Parhaimmassa tapauksessa tuntuu kun ei olisi viikkoakaan viime näkemästä. Hankalinta on se luurin ottaminen käteen ja soittaminen tai tekstaaminen.. Sitä kun ei ikinä voi arvata mitä toinen ajattelee. Yleensä on kyllä vastaanotto ollut hyvä. :) ota vaan rohkeasti yhteyttä heihin, keitä todella kaipaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, toi kuulostaa ihan kamalalta :( Tosi kiva silti kuulla, että kaiken tuon jälkeen tilanne on nyt kuitenkin ihan hyvä! Kiitos kun jaoit kokemuksesi, tuo teksti pisti todella ajattelemaan asioita ja otan taatusti yhteyttä näihin vanhoihin ystäviini :)

      Poista