15.1.2014

Tears of love, tears of fear.

Siskoni kertoi jokin aika sitten näkevänsä yhä jatkuvasti painajaisia siitä hetkestä, kun hän löysi äitimme hirttäytyneenä. Jostain syystä myös mä olen alkanut nähdä entistä enemmän painajaisia samasta asiasta, vaikka mähän en luojan kiitos koskaan oikeasti joutunut kyseistä tilannetta todistamaan. Jouluna heräsin keskellä yötä siihen, kun viereisessä huoneessa nukkuva siskoni alkoi huutaa ja kirkua. Hän näki painajaista äidistämme ja hänen miehensä mukaan näin käy viikottain. Siinä vaiheessa tajusin, kuinka helpolla olen lopulta päässyt Amandaan verrattuna. Ei kenenkään pitäisi joutua näkemään omaa äitiään siinä tilassa. Ei ihme, että Ama reagoi tuolla tavalla vieläkin.

Toisaalta mä olen myös ottanut paljon avoimemmin apua vastaan ihan alusta lähtien, kun taas mun siskoni ei ole varsinkaan ulkopuolisten kanssa juurikaan halunnut puhua. Mä olen selkeästi päässyt paljon paremmin yli meidän äidin kuolemasta ja tälläkin hetkellä musta tuntuu, että Amanda on menossa vaan huonompaan suuntaan... Toivottavasti kyseessä on vaan jokin "kausi" ja pian kaikki lähtee taas parempaan suuntaan. Onhan niitä huonompia aikoja välillä mullakin. Nyt, kun itsellä vaan menee taas vaihteeksi paremmin, sitä huomaa vaan paljon paremmin sen, että toinen on huonona :/

Haluaisin koittaa jotenkin saada siskolleni paremman olon, mutten yhtään tiedä miten... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti