20.4.2014

Tears or joy.

Blogini käsittelee pääasiassa todella raskaita aiheita ja postaukset on usein kirjoitettu kyyneleet silmissä. Joinain päivinä en nykyään ole senkään vuoksi oikein halunnut tulla tänne kirjoittamaan, kun tiedän miten paha mieli siitä todennäköisesti tulee. Tilanne on tietysti eri silloin, kun on jo valmiiksi vähän huonommat fiilikset, jos on tullut mietittyä jotain juttua ja haluan kirjoittaa sitten siitä. Noin se tilanne yleensä onkin, mutta välillä se huono fiilis tulee puhtaasti siitä, kun päädyn tänne kirjoittamaan ja pohtimaan joitain asioita.

Nyt sain kuitenkin taas yhden syyn tehdä vähän positiivisemman postauksen, sillä sain haasteen Liluka M:ltä. Kiitos tästä! :)

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Faktat minusta:
1. Oon aina ollut tosi tyttömäinen tyttö. Pienenä mun piti aina saada pukeutua vaaleanpunaiseen ja olin aina meidän perheen prinsessa.

2. Tykkään shoppailusta - vähän liikaakin. Viimeisen vuoden ajan mä olen sattuneesta syystä ottanut aika paljon rauhallisemmin ton kanssa, mutta viime aikoina on taas tullut osteltua vähän sitä sun tätä. Pyrin kuitenkin siihen, että harkitsen tarkemmin ja mietin hieman pidemmälle ennen kuin ostan jotain (=vaatteita).

3. Mulla on täysin piikkisuorat hiukset ja voi miten mä vihasin niitä pienenä. Siskollani oli ihanat luonnonkiharat hiukset ja olin tosi kateellinen niistä, mutta tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi siihen, että hiukseni todella ovat suorat :)

4. Mun mielestä siivoominen on yleensä tosi kivaa ja varsinkin nyt tässä kevään aikana oon puunannut ja kuurannut tätä meidän asuntoa vähän väliä. Ainut mitä en suostu tekemään on pölyjen pyyhkiminen. Vihaan sitä yli kaiken :D

5. En oikeastaan tykkää ajaa autoa, vaikka mulla siis on ajokortti ja osaan ajaa omasta mielestäni ihan hyvin. En tiedä mikä siinä edes on, kun ei mua se ajaminen pelota millään tavalla, mutta mun mielestä se on jotenkin rasittavaa ja istunkin mieluummin jonkun toisen kyydissä.

6. Ennen raskaaksi tulemista mun päivä ei olisi lähtenyt lainkaan käyntiin ilman kahvia, mutta nyt raskaana ollessani mun ei ole kertaakaan tehnyt edes mieli kahvia. Saa nähdä miten käy, kun lapsi syntyy!

7. Opin todella nopeasti biisien sanat ja tykkään laulaa mukana, kun kuuntelen musiikkia.

8. Oon yleensä tosi kiltti, huomaavainen ja ystävällinen ihminen, mutta jos mut suututtaa, sen tosiaan sitten kyllä huomaa. Anton joskus sanoikin, että mä en yleensä ikinä sano kenellekään tai kenestäkään mitään ilkeää, mutta silloin joskus harvoin kun tilanne sitä vaatii, tiedän kyllä miten ihan muutamalla sanalla saa sanottua todella pahasti. Onneksi mä suutun todella harvoin sillä tavalla, että oikeasti sanoisin jotain ilkeää.

9. Mulle on aina ollut tosi tärkeää se, miltä näytän. Paitsi ehkä viime aikoina, mutta kyllä mä nykyään taas aika hyvin kiinnitän huomiota siihen, että mulla on kivat vaatteet, meikit kunnossa ja hiukset nätisti, kun poistun kotoa.

10. Tykkään antaa pusuja :D Anton totta kai on ihan selkeä "uhri", samoin meidän kissat, joita pusuttelen jatkuvasti, mutta mun kaveritkin ovat saaneet oman osansa tästä, erityisesti kun mä olen humalassa.

11. Oon omasta mielestäni todella huono pukemaan ajatuksiani sanoiksi. Monesti postauksia kirjoittaessani olen miettinyt mahtaakohan kukaan ymmärtää mitä kirjoittamillani asioilla todella tarkoitan, kun olen niin huono selittämään asioita ymmärrettävästi.

Sitten vastaukset saamiini kysymyksiin:
1. Minkälainen aamuihminen olet?
- Olen itse asiassa aina ollut nimenomaan aamuihminen. Tykkään herätä aikaisin ihan vapaapäivinäkin, koska musta tuntuu, että koko päivä on jo ohi, jos nukun vaikka 11 asti :D Anton on myös aina ihmetellyt sitä, kuinka mä aina kellon soidessa pomppaan samantien ylös ja alan touhuta, kun se itse tarvitsee aina aikaa siihen, että herää kunnolla. Oon itse ihan tyytyväinen tähän :)

2. Minkälainen olet humalassa?
- Äänekäs ja alan kuulemma puhua niin nopeesti, että mun puheesta on vaikea saada enää edes selvää :D Kai mä ihan hauskakin osaan olla ja niitä pusuja tosiaan tulee jaeltua ;D Siitä tosin on jo lähes vuosi kun olen viimeksi kunnolla ollut humalassa, että toihan on voinut muuttua vaikka mihin suuntaan.

3. Minkälaisissa asioissa olet pikkutarkka?
- Ensimmäisenä tuli mieleen meikki. Ja nimenomaan silmien rajaus ja kulmakynän käyttö, joiden kanssa tappelin varsinkin nuorempana hyvin paljon. Tiedä sitten ovatko taidot karttuneet ajan kuluessa vai mitä on käynyt, kun nykyään oon lähes aina heti "ensiyrittämällä" tyytyväinen meikkiini, eikä rajauksia tarvitse vääntää puoltaa tuntia, jotta niistä tulisi mun mielestä täydelliset :D

4. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
- Niinkin simppeli kuin elää onnellista ja tasapainoista elämää ilman isoja huolia, murheita ja suruja. 

5. Onko sinulla lemmikkiä/haluaisitko?
- Meillä on kaksi ihanaakin ihanampaa kisua ♥

6. Mikä on parasta bloggaamisessa?
- Ehdottomasti lukijoilta saatu palaute ja vuorovaikutus, mikä on voinut tulla kommenttien muodossa tai pitkään jatkuneen s-postiviestittelyn kautta. Eli mun tapauksessa tota voisi kai kutsua myös nimellä vertaistuki :)

7. Mikä oli suosikki tv-sarjasi lapsena?
- Ihan ehdottomasti Muumit! Ja totta puhuen ne on vieläkin aika kovassa huudossa täällä meillä aina välillä ;D

8. Miten purat vihasi?
- Aika usein mä vaan olen hiljaa, jos oon jollekulle vihainen ja käyn täyttä sotaa pääni sisällä. Joissain tilanteissa avaan sitten suuni, mutta mä lepyn myös todella nopeasti. Aika usein vihaisena alan myös itkeä ja tossa jokin aika sitten purin vihaani/turhautumitani myös niinkin terveellä tavalla kuin hakkaamalla ja potkimalla kovaa betoniseinää. Ei olisi kannattanut.

9. Mitä tekisit jos saisit olla päivän vastakkaista sukupuolta?
- Varmaan menisin jonnekin yökerhoon ja koittaisin iskeä jonkun hyvännäköisen naisen :D

10. Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi?
- Lontooseen mä olen halunnut siitä lähtien, kun viimeksi sieltä palasin. Sinne meidän on ollut Antonin kanssa tarkoitus matkustaakin, mutta ei olla vielä saatu reissua onnistumaan.

Kiitos kivoista kysymyksistä ja haasteesta! Mä olen nyt niin tylsä, etten haasta ketään eli skippaan nuo kohdat 3-6 kokonaan :D Hyvää pääsiäistä kaikille ♥

18.4.2014

So put your hands up and touch the sky.

En mä olisi vuosi sitten uskonut, jos joku olisi kertonut millaista mun elämä tulee olemaan. Itkua, huutoa, surua, tuskaa, kipua, pahaa oloa, epätoivoa, pelkoa. Taas kerran. Jotenkin mä olen nykyään monta kertaa toivonut, että mun vanhemmat olisivat kuolleet yhtä aikaa. Olisihan sekin ollut ihan kamalaa ja olisin jäänyt ehkä vielä enemmän tyhjän päälle, mutta ainakaan mun ei olisi tarvinnut käydä kahta kertaa läpi tätä helvettiä. Mä haluan päästä yli tästä kaikesta, haluan taas elää.

Otsikko on eräästä biisistä, jonka kuulin ensimmäistä kertaa suunnilleen vuosi sitten. Rakastuin siihen, se antoi mulle toivoa ja uskoa elämään. Isän kuolemasta oli jo jonkin verran aikaa ja mä olin aika hyvin päässyt jatkamaan elämääni. Ajattelin, että seuraavasta kesästä tulisi hyvä. Että mä tekisin asioita, joista nautin. Pitäisin hauskaa ystävieni ja rakkaani kanssa. Olisin paljon perheeni kanssa, kävisin Jessen kanssa uimassa ja äitini ja siskoni kanssa shoppailemassa. En käynyt. Nyt mä yritän taas kovin saada itseäni ylös täältä kuopasta ja ajatella positiivisesti. Ehkä mä nyt tulevana kesänä saan tehdä itselleni mieluisia asioita ja nauttia lämmöstä ja auringosta.

Mun on vaan enää niin kovin vaikea uskoa siihen, ettei jotain yllättävää tapahdu taas. Vastoinkäymiset ovat toki osa normaalia elämää, mutta mä pelkään tällä hetkellä kuollakseni sitä, että pian joku taas kuolee tai tapahtuu jotain muuta hirveää. Välillä on tullut mietittyä miten ihmiset, joilla on ihan jatkuvasti todella paljon vakavia ongelmia ja murheita, oikeasti jaksavat. En mäkään todellakaan ole päässyt helpolla, mutta tässä maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla on asiat vielä sata kertaa huonommin kuin mulla nyt. Mun mielestä on ihan käsittämätöntä miten vahva ihminen pystyy halutessaan olemaan.

Yesterday's history, tomorrow's a mystery
But today we're gonna shine
So put your hands up and touch the sky
'Cause the sky is the limit tonight

16.4.2014

The past came back to life.

Viime torstaina mä romahdin aivan täysin. En tiedä mistä se niin yhtäkkiä tuli, mutta mä olin vielä maanantainakin lähes täysin toimintakyvytön. Nyt on sentään onneksi jo paljon parempi, mutta en kunnolla edes muista mitä viikonloppuna tapahtui, kaikki on jotenkin todella sumeaa ja tuntuu hirveen etäiseltä. Perjantaina mä jouduin käymään sairaalassakin jonkinlaisen paniikki-/ahdistuskohtauksen vuoksi. En mä siitäkään oikein muista mitään muuta kuin sen, miten mä makasin jossain sairaalasängyssä täristen ja olin ihan varma, että kuolen. Ei tollanen mitenkään vakavaa ole eikä tossa onneksi ollut kyse mistään muusta, vaikka pelottava tilanne olikin.

Ekat päivät mä vaan itkin. Makasin sängyssä ja itkin, kunnes nukahdin siihen. Jossain vaiheessa mä en enää edes jaksanut itkeä. Oon tosiaan suurimmaksi osaksi nukkunut viime päivät ja oikeastaan pääsin vasta eilen ensimmäistä kertaa kunnolla ylös sieltä sängystä. Tänään kävin ulkonakin nopeasti ja mulla on ollut nyt päivä päivältä paljon parempi mieli :) Olo on silti jotenkin aivan voimaton, mikä tosin saattaa johtua myös siitä, että mulle iski tämän kevään varmaan neljäs flunssa, mikä omalta osaltaan vie niitä voimia aika paljon.

Blogia ei siis ole tullut päivitettyä hetkeen, mutta eiköhän tää tästä taas lähde. Pelottaa vaan jotenkin, että jatkossa tällaisia takapakkeja tulee enemmänkin... Mulle kyllä sanottiin, että tällaisia saattaa ihan hyvin ilmetä, kun on joutunut kokemaan niin vaikeita asioita eikä näitä todellakaan välttämättä tule enää uudestaan. Pidetään peukut pystyssä ettei tulisi!

10.4.2014

Memories.

Luin äskettäin vanhoja päiväkirjojani ajalta, kun isäni oli vielä elossa. Sen jälkeen niiden kirjoittaminen jäi ja nytkin taisi olla virhe lukea niitä vanhoja tekstejä. Aluksi kaikki oli ihan hyvin, musta tuntui pelkästään hyvältä lukea niitä iloisia kirjoituksia ja naureskelin omille tyhmyyksilleni. Mieleen palautui monia tapahtumia ja retkiä ystävieni kanssa, jotka olin kokonaan jo unohtanut. Olin kirjoittanut viimeisimmän kirjoitukseni samana päivänä, kun isäni kuoli. Äiti ja isä olivat juuri samana päivänä varanneet meille lomamatkan seuraavaksi hiihtolomaksi. Antonin ja siskoni miehen oli tarkoitus tulla mukaan ja olisimme saaneet viettää taatusti ihanan viikon etelän lämmössä. Sinne matkalle ei koskaan lähdetty, ei kukaan meistä.

Paha mieli mulle iski oikeastaan lähinnä siinä kohtaa, kun luin sitä viimeisintä kirjoitustani. Tiesin, ettei niitä tulisi enää enempää ja mun pitäisi taas "palata todellisuuteen." Mä olin viettänyt lähemmäs kaksi tuntia lukien niitä kirjoituksia ja sen hetken ajan musta ihan oikeasti tuntui kuin mä olisin yhä se sama ihminen. Tai siis totta kai mä olen yhä sama ihminen, mutta kaikki on niin erilaista nykyään. Kaikki on muuttunut, enkä mä pidä tästä muutoksesta yhtään. 

Mä olen näiden menetysteni jälkeen huomannut, että mä yritän kaikin keinoin pitää kiinni menneestä. Enkä tarkoita tällä niinkään sitä, etten suostuisi myöntämään, että jotain pahaa on tapahtunut. Mutta siis mä en esimerkiksi voisi kuvitellakaan luopuvani noista päiväkirjoista, vaikka en todennäköisesti niitä tule koskaan enää lukemaan. En myöskään halua tai aio poistaa äidiltäni saamiani viestejä tai hänen numeroaan puhelimestani. Mulla ei ole pienintäkään aikomusta lukea niitä viestejä, mutta kuten mä olen tainnut joskus ennenkin sanoa, mun pitää tietää niiden olevan siellä. Se on jollain tavalla lohdullista tietää, että halutessani mä pääsen taas hetkeksi palaamaan menneeseen ajatusteni avulla. Mulle tulee ihan hirveä olo, kun edes mietin niiden viestien poistamista. En mä voisi tehdä sitä, vaikka ehkä olisikin parempi hankkiutua niistä eroon.

9.4.2014

Epätodellinen todellisuus.

Siskoni soitti mulle tänään ihan paniikissa. Ama oli kai sisäistänyt vasta nyt kunnolla sen, ettei isä tai äiti tule kumpikaan olemaan hänen häissään. Isä ei taluta häntä alttarille eikä kumpikaan näe, kuinka heidän esikoisensa sanoo tahdon. Mä koitin lohduttaa Amandaa parhaan kykyni mukaan, mutten usko, että onnistuin siinä kovinkaan hyvin. Varmasti siskoni on noita asioita miettinyt aiemminkin, mutta ei kai hän ole sitten tätä ennen kunnolla tajunnut mitä vanhempiemme kuolema käytännössä tarkoittaa hänen häidensä kannalta. Mulle tuli ihan älyttömän paha mieli Amandan puolesta ja oikeastaan myös itseni - samahan se on edessä myös mulla, jos joku päivä menen naimisiin. 

Mähän olen toisaalta tota miettinyt jo monta kertaa aiemminkin, mutta kyllä se itku sieltä silti taas tuli. Näin kliseisesti sanottuna mä olen pikkutytöstä asti miettinyt minkälaiset häät haluan ja kieltämättä siihen mielikuvaan kuului se, että molemmat vanhempani ovat tilaisuudessa läsnä. Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, mutta uskon vakaasti siihen, että sekä siskoni että minun mahdollisista häistäni tulee vanhempiemme poissaolosta huolimatta iloinen tapahtuma. Totta kai me molemmat toivoisimme, että isä ja äiti olisivat läsnä, mutta tuohonkin asiaan pitää vain osata suhtautua oikein, kun ei sille voi yhtään mitään.

Itse asiassa mä en vieläkään aina muista, ettei mulla ole enää vanhempia. Aika usein tulee mieleen jotain mitä pitäisi sanoa tai kysyä jommalta kummalta, tai ihan ylipäänsä on sellainen olo, että äiti ja isä ovat vielä elossa. Kyllähän se todellisuus sieltä sitten iskee aina vasten kasvoja, mutta tällä hetkellä mä en edes osaa kuvitella, ettei Ama kävele isän kanssa kirkossa sinne alttarille. En vain osaa. Ei se ole vielä konkreettista, mutta se muuttuu sellaiseksi varmasti siinä vaiheessa, kun me ollaan siellä kirkossa. Totta kai mä tiedän mikä on totta ja mikä ei, mutta ei sitä loppujen lopuksi aina silti ihan kunnolla tajua miten ne asiat oikeasti ovat...