15.10.2013

Rakas pikkuveli.

Meistä kolmesta sisaruksesta mä olen selvästi se, joka on pystynyt olemaan kaikkein vahvin meidän äidin itsemurhan jälkeen. Mun 9-vuotiaalta pikkuveljeltä minkäänlaista "vahvuutta" tässä tilanteessa ei voisi edes odottaa ja mä olen muutenkin aina pärjännyt tämän kaltaisissa tilanteissa mun siskoani paremmin. Lisäksi tilanteeseen vaikuttaa varmasti hyvin paljon se, että nimenomaan Amanda, mun isosisko, löysi meidän äidin. Kokonaisuudessaankin tää kaikki on todella traumaattista, saati sitten, että Amanda vielä näki meidän äidin. Mä en voi edes kuvitella miltä Amasta on täytynyt tuntua silloin...

Ensimmäiset pari päivää me oltiin kaikki kolme yhdessä ja mun piti pysyä vahvana varsinkin veljeni takia. Se on vielä niin pieni ja mun piti pystyä olemaan sen tukena. Jesse on jo niin vanha, että ymmärtää mitä kuolema tarkoittaa ja että se on lopullista, mutta samalla hän on vielä niin pieni, ettei lopulta kuitenkaan ymmärrä. En tiedä ymmärrättekö lainkaan mitä tuolla tarkoitan? Kaikkien mielestä oli parempi, ettei Jesselle kerrota miten äiti kuoli. Totta kai hän kysyi sitä, mutta vastaukseksi hän sai, että äidille oli sattunut kotona onnettomuus. Ei 9-vuotiaan lapsen tarvitse tietää, että oma äiti on tappanut itsensä. Ei Jesse ymmärtäisi lainkaan minkä takia äiti on niin tehnyt. Enhän minäkään sitä voi käsittää ja olen sentään jo 20-vuotias. Jotkut saattavat ajatella, että on väärin valehdella. Tämä on kuitenkin meidän perheemme välinen asia ja haluamme vain ja ainoastaan suojella Jesseä. Hänellä on riittävän vaikeaa jo muutenkin.
 
Huomasin jossain vaiheessa, etten ollut lainkaan huolissani omasta jaksamisestani. Ei minua kiinnostanut tulenko itse pääsemään äitini kuolemasta yli, sillä halusin vain varmistaa, että Jesse pärjää surunsa kanssa. Äidin hautajaisissa en puhunut kenenkään muun kuin Jessen kanssa. Koitin saada häntä puhumaan, mutta lähes tuloksetta. Jesse lopetti aluksi puhumisen lähes kokonaan, mutta onneksi tilanne ehti muuttua kesän aikana ja Jesse voitiin päästää elokuussa kouluun. Hän myös itse halusi mennä kouluun. Jesse asuu meidän tätimme, äitini siskon, luona ja elää taas ihan tavallista alakouluikäisen elämää. Mä olen todella onnellinen siitä, että Jesse on kaikesta huolimatta pystynyt jatkamaan elämäänsä normaalisti ja vielä melko nopeesti. Ei kaikki tietenkään vielä ole täydellisen hyvin, mutta riittävän hyvin.

Katselin yhtenä päivänä kuinka Jesse leikki ulkona kavereidensa kanssa, nauroi ja riehui lehtikasoissa. Sen näkeminen antoi toivoa myös minulle, ehkä tästä surusta pääsee vielä joskus yli.

12 kommenttia:

  1. Heippa Alisa! Oon ihan kamalan pahoillani sun pahasta olosta!

    Oon saman ikäinen kun sä ja olen myös menettänyt tärkeän perheenjäsenen..
    Aattelin, et haluisitkohan jutella mun kanssa kahdestaan vaikka sähköpostin välityksellä? Jos haluut, laitatko vaikka kommenttiboksiin sähköpostis?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olisi kiva jutella sun kanssa, sähköpostia voit laittaa osoitteeseen whydidyouleavememom@outlook.com :)

      Poista
  2. Otan osaa :( Olisin myös halukas keskustelemaan kanssasi kahdestaan, jos sä vain itse suinkin haluut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen whydidyouleavememom@outlook.com !

      Poista
  3. Voi luin kaikki postauksesi, haluan lähettää sulle paljon rakkautta ja voimaa <3 Oot todella vahva <3 Paljon voimaa <3

    VastaaPoista
  4. olin kuusi vuotta kun äitini menehti, meille lapsille kuolin syyksi kerrottiin sairaus kohtaus todellisuudessa hän oli tehnyt itsemurhan. 17 vuotiaana sain kuulla totuuden äitini kuolemasta ventovieraalta henkilöltä. ja sillä hetkellä maailmani romahti, menetin luoton perheeseeni ja joudun käsittelemään koko äidin kuoleman ja sen aiheuttamat tunteen uudestaan.. itelleni olisi ollut helpompaa jos asiasta ei olisi valehdeltu minulle koko elämäni ajan, vaan olisin voinut käsitellä asioita jo lapsena, sen verran kun lapsi nyt kykenee noin hankalia asioita käsittelemään... siis tämän vuodatuksen pointtina vaan että kannaatta miettiä mitä lapselle kertoo ja mitä ei mutta mielestäni valehdella ei missään vaiheessa pitäisi. koska totuus tulee joskus kuitenkin ilmi ja silloinkin se satuttaa.. voimia koko perheellesi.
    en missään nimessä halua arvostella tai tuomita valintojanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, ettei valehtelu ole oikein missään tilanteessa. Ei tässäkään. Mietimme perheeni ja erään ulkopuolisen tahon kanssa pitkään mitä kerromme Jesselle ja lopulta päädyimme tähän vaihtoehtoon. En tiedä, oliko päätös oikea vai ei, mutta pitää vain toivoa että oli. Tiedämme, että totuus tulee joskus ilmi ja toivottavasti se tulee ilmi siten, että minä ja siskoni siitä kerromme, kunhan tässä on ensin vierähtänyt hieman aikaa. Täytyy vain toivoa, että Jesse silloin ymmärtää, ettei tarkoituksenamme ollut valehdella ja pimittää häneltä tietoja, vaan yksinkertaisesti suojella häntä. Emme usko, että hän olisi kyennyt käsittelemään äidin itsemurhaa ja tilanteeseen liittyy eräitä muitakin seikkoja, joista en ole blogissani kirjoittanut.

      Lapset ovat myös niin kovin erilaisia, kuten aikuisetkin. Voi olla, että teimme virheen, jota joudumme joskus katumaan, mutta tällä hetkellä päätös tuntuu oikealta.

      Poista
  5. Mielestäni teitte oikean ratkaisun. Kuitenkin lapset usein ottavat aikuisten teot omaksi syykseen ja se voi vaikuttaa niin, että veljesikin olisi tuntenut syyllisyyttä asiasta vaikkei niin ole (esim. avioeroissa lapset voivat kokea, että ovat syyllisiä). Hän on kuitenkin vielä niin pieni. Aikaisempi kommentti on ymmärrettävä mutta ei voi tietää millaisia vaikeuksia olisi ollut edessä jos 6-vuotiaalle olisi kerrottu mitä on tapahtunut. Uskon, että myöhemmin veljesi ymmärtää asian, koska olette vain ajatelleet hänen parastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella hänen ymmärtävän. Veljeni oli vasta hiljattain menettänyt isänsä ja äidin kuolema oli muutenkin jo niin traumaattinen asia hänelle, etten tiedä mitä olisi tapahtunut, jos hänelle olisi heti kerrottu äidin tappaneen itsensä. Jesse pelkäsi ihan älyttömästi sitä, että äitikin jättää hänet, kun isä oli jo jättänyt.

      Poista
  6. Voi Alisa, Alisa. Hirmuisia luopumisia sinulle on sattunut nuoren elämäsi varrelle. Olet vahva ja viisas nuori nainen ja osaat purkaa tunteitasi hienosti kirjoittamalla. Pappani tappoi itsensä kauan sitten (18v), joten aihepiiri sinällään on tuttu ja ajatukset tuttuja. Suru tosiaan muuttaa muotoaan aikanaan, vaikkei koskaan lakkaa ikävöimästä, eikä ehkä kysymästä miksi, niin jonain päivänä se suru ei vaan ole enää niin viiltävää ja raastavaa. Meidän äiti ja äidin sisarukset kertoivat nuoremmille serkuille (joille ei itsemurha olisi vielä oikein auennut), että papan sydän ei enää jaksanut. Niin minäkin oikeastaan ajattelen nykyään. Se on jotenkin lohdullinen ajatus, elämä päättyi koska sydän vain enää jaksanut. Paljon voimia sinulle, ole vahva, itke, huuda, raivoa, muistele, sinulla on oikeus surra juuri sellaisella tavalla ja voimalla kuin haluat. Iltarukouksessa lähetän sinulle rauhallista unta ja ne erityisen suojelevat enkelit untasi vartioimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella, että tuo päivä koittaisi pian kun suru ei olisi enää näin voimakasta. Kiitos sulle ihan hirmuisesti, olet ihana <3

      Poista