31.8.2014

Relaxed.

Helmi sai syntymällään mut unohtamaan aika hyvin äidin kuoleman ja kaiken muunkin ikävän, mutta kuten mä olen kertonut, on niitä vaikeuksia ollut ihan kiitettävästi myös tässä viime aikoina. Toinen vauva ja siitä seurannut pienimuotoinen kaaos koko meidän elämässä sekä mun ranteen murtuminen ja jatkuva väsymys ovat ottaneet aika koville ja verottaneet todella paljon mun jaksamistani. Viime viikko meidän oli tarkoitus olla ihan vaan kotona perheen kesken ja pitää tietokoneet ja puhelimien netit suljettuina juurikin sen takia, että saataisiin edes hetki hengähtää ja rentoutua. Kotona me ei pystytty koko viikkoa viettämään, mutta Anton tai minä ei kumpikaan käytetty nettiä viikkoon, vaikka toisella olikin kova tarve päästä facebookiin ja toisella taas blogiinsa. Molemmille tuli tarpeeseen pitää pientä taukoa tietokoneista ja älypuhelimista.

Mun väsymykselle löytyi vihdoinkin syy ja samalla kieltämättä selittyi muutama muukin oire, joita en tosin ole olisi ikimaailmassa osannut liittää yhteen tuon väsymyksen kanssa. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt siihen on onneksi aloitettu lääkitys. Kipsistäkin mä pääsin eroon vihdoin ja viimein ja toi ranne on oikeastaan paremmassa kunnossa kuin oletin sen olevan. Ei se tietenkään entisensä vielä ole, eikä välttämättä koskaan sellaiseksi tulekaan, mutta eiköhän tästäkin selvitä :)

Helmin ristiäiset olivat viime viikolla ja tilaisuus oli juuri niin kaunis ja ihana kuin haaveilinkin sen olevan. Ainoa "varjopuoli" tossa oli se, että Helmi oli melko itkuinen ison osan ajasta, mutta eipä se mitään. Tyttö sai nimen ja tulipahan taas todistettua, että meillä on kyllä maailman ihanimmat ystävät ja sukulaiset. Kaiken kruunasi se, että paras ystäväni tuli vihdoin takaisin Suomeen juuri parahiksi kummityttönsä ristiäisiin :) 

Nyt mun pitäisi alkaa miettiä blogille uutta ulkoasua ja vähän muutakin muutosta. Saa nähdä millä aikataululla pystyn niitä toteuttamaan. Hyvää sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mullakin todettiin esikoisen syntymän aikoihin kilpirauhasen vajaatoiminta - siitä vaan on jo melkein 30 vuotta aikaa... on totta, että olo helpottuu, kun saa lääkityksen. Juurikin väsymys on ikävä oire. Muista, että lääkitys ei välttämättä heti osu kohdalleen. Voi olla että menee pitkäkin aika ja taas huomaat olevasi väsynyt - silloin pitää vaan lääkitystä lisätä. Kerran vuodessa pitäisi ottaa labrakokeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mua varoiteltiinkin siitä, että lääkitystä voidaan joutua vielä muuttamaan. Toivottavasti se asettuisi kohdalleen mahdollisimman pian :) Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista