Mitä tehdä, kun ei ole hyvä olla?

Tuntuu, että mä olen aivan hukassa. Kaveritkin sanoivat, että mikä ihme mulla voi olla, kun meillä on asiat kotona niin hyvin. Niinpä. Kaikki on hyvin, mutta silti mua ahdistaa olla täällä. Ahdistus vain kasvaa päivä päivältä ja musta tuntuu, että tukehdun. Terapiassa en ole ehtinyt käymään, kun tässä on ollut sata muuta asiaa hoidettavana ja mun on ollut pakko revetä sinne, tänne ja tuonne. Aluksi se auttoi, kun pääsin edes lyhyelle lenkille, mutta nykyään siitäkään ei tule kuin vaan pahempi mieli. Mä en haluaisi palata kotiin.

Mä rakastan tytärtäni eikä kyse ole siitä, ettenkö haluaisi olla kotona Helmin kanssa. Helmihän tästä kaikesta tekeekin siedettävän ja saa mut jaksamaan. Ehkä kaikki tapahtunut on vaan ollut mulle liikaa ja nyt tunnen jatkuvaa ahdistusta ja huonoa oloa tämän tilanteen vuoksi. Mua pelottaa, sillä olen jo pariin otteeseen vakavissani harkinnut, että otan Helmin mukaani ja lähden tytön kanssa hetkeksi jonnekin muualle, vaikkapa tätini luo. En mä kuitenkaan voisi niin tehdä, eikä ongelmien pakoon juokseminen ratkaisisi mitään. Mun on pakko kohdata ne ja ennen kaikkea sitä ennen tulisi varmaankin selvittää mistä tässä oikein kiikastaa.

Anton ei ole tehnyt mitään väärää eikä me olla riidelty pitkään aikaan. Meillä menee hyvin, mutta mä olen huomannut etääntyväni hänestä koko ajan. Aluksi tein sitä ihan tiedostamattani, mutta nykyään huomaan sen jo itsekin. Ja niin huomaa Antonkin. Me ollaan selvitetty kaikki mikä liittyi siihen, kun Anton petti mua ja Jasper sai alkunsa, mutta ilmeisesti se silti vaivaa mua? Ehkä nyt, kun mä ihan oikeasti sain konkreettisen todisteen siitä, että se todellakin on ollut jonkun toisen naisen kanssa, mä vasta kunnolla tajuan koko asian? 

En mä ole Antonille vihainen, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi pettynyt tai surullinen. Mutta voiko se muka olla niin, että ensin olen valmis antamaan anteeksi ja jättämään koko jutun taakseni ajatellen, että ei se niin iso asia ole, mutta sitten se kuitenkin vaivaa mua näin paljon? En mä sitä pysty koskaan unohtamaan, mutta mielestäni mä opin elämään asian kanssa ja hyväksyin sen. 

En osaa sanoa johtuuko tämänhetkinen ahdistukseni pelkästään näistä jutuista Antonin kanssa, mutta ainakin osittain syynä varmasti on juuri tämä. Ja tiedän vallan mainiosti sen, että mun on itse saatava pääni selvitettyä ja mietittyä mitä todella haluan ja mitä en. Tai kyllähän mä tiedän mitä haluan. Haluan jatkaa elämääni Antonin kanssa ja jättää menneet taakse. Näistä asioista pitäisi vain ehkä puhua myös jonkun ulkopuolisen kanssa. Ei tämä näin ainakaan voi jatkua, me ollaan molemmat väsyneitä tähän tilanteeseen.