10.7.2014

Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen.

Niin siinä sitten kävi, että meitä asustelee täällä asunnossa nykyään kolme henkilöä :) Viime viikolla lähdimme Antonin kanssa synnärille täysin varmoina siitä, että takaisin sieltä vielä tullaan ja tälläkin kertaa on kyseessä väärä hälytys. Pari kertaa aiemminkin siis oltiin jouduttu siellä käymään enkä mä jaksanut sen enempää vielä edes miettiä mahdollista synnytystä. Tilanne oli mun mielestä täysin samanlainen kuin niinä aiempinakin kertoina ja mua lähinnä ärsytti lähteä kotoota, kun mulla oli hirvee nälkä ja me oltiin just alottamassa ruoanlaittoa :D Yllätys (ja sitä seuraava paniikki) olikin melkoinen, kun meille sitten ilmoitettiinkin, että synnytys on oikeasti käynnistynyt eikä enää lähdetä yhtään minnekään.

Ensimmäinen reaktio taisi tosiaan olla miljoonaan kertaan lausuttu sana ei ja sitä seurannut itkukohtaus. Sopersin, etten millään voi synnyttää vielä, viikkoja on niin vähän ja laskettu aika vasta elokussa. Eipä siinä mun sopertelut tai itkut paljon auttaneet ja koska mä en sen tarkemmin halua tai aio itse synnytyksestä täällä kertoa, niin lopputuloksena lähes neljä tuntia myöhemmin sain syliini maailman täydellisimmän olennon - mun pienen tyttäreni. (Tai mainittakoon nyt vaikka se, että synnytys kävi sata kertaa helpommin kuin mitä olin pelännyt ja oli tosiaan hyvin nopeasti ohi.)

Lähes viikko sairaalassa ja sitten vihdoin kotiin täysin terveen vauvan kanssa. Tä on jotain ihan uskomatonta, enkä mä vieläkään kunnolla tajua, että toi pieni ihminen tuolla pinnasängyssä oikeasti on mun oma lapseni. En mä oikein osaa edes kirjoittaa tästä, ei mulla vaan ole sanoja kuvaamaan tätä tunnetta. En olisi koskaan voinut kuvitella rakastavani mitään tai ketään niin paljon kuin nyt rakastan tuota pientä ihmettä. Miten joku noin pieni voikin olla niin arvokas ja rakas? Olen vieläkin ihan häkeltynyt, mutta samalla niin älyttömän onnellinen. Nyt meitä on täällä kolme ja me ollaan vihdoin kunnon perhe - minä, Anton ja pieni Helmi. Nyt on aika opetella elämään uutta elämää pienen vauvan kanssa :)

Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan ♥

8 kommenttia:

  1. Ihan mielettömästi onnea tyttären syntymän johdosta! Paljon rakkautta ja kaikkea hyvää koko perheelle ♥

    VastaaPoista
  2. Wäää onnea Alisa <33 Oi että Helmi on ihana nimi, niin kaunis :') Nimi oli ilmeisesti päätetty jo ennen tytön syntymää, vaiko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wää kiitos sinulle! :D Päätin jo vuosia sitten, että mikäli joskus saan tytön, tulee hänestä Helmi ja niin siinä sitten kävikin :) Maailman kaunein nimi maailman kauneimmalla lapsella <3

      Poista
  3. Onnittelut =) Kivaa kun jotkut antavat lapsilleen tollasia perinteisiäkin nimiä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo meille oli alusta alkaen ihan selvää, että mikäli vauva on tyttö, hänen nimekseen tulee Helmi :)

      Poista