22.7.2014

Blogin tulevaisuus.

Olihan se alunperinkin tiedossa, että kunhan mä pääsen äitini kuolemasta ja itsemurhaan liittyvistä tunteista ja kysymyksistä ajan kanssa yli, tulee blogini sisältö muuttumaan. Helmin syntymä muutti asioita vielä aika paljon enemmänkin ja myös äitiys tulee varmasti näkymään ainakin jossain määrin jatkossa täällä. Itse asiassa mä mietin siellä sairaalassa ollessani Helmin syntymän jälkeen, että lopetan koko blogin kirjoittamisen. En niinkään siksi, etten pitäisi tästä. Ajattelin silloin, että blogi muistuttaa mua liikaa kaikesta menneestä - isästä, äidistä ja siitä kaikesta tuskasta, jota tunsin niin pitkään. Olin vakaasti sitä mieltä, ettei mun kannata enää jatkaa, että mä olen saanut tältä blogilta jo kaiken mitä voin saada. Tavallaan ehkä olenkin ja sen suurimman hyödyn ja avun olenkin taatusti jo saanut. Olen aiemminkin sanonut, että tänne kirjoittaminen on ollut mulle todella tärkeää ja tästä on ollut ihan järjettömän suuri apu surutyössä. Teidän lukijoiden kommentit ja spostit ovat myös totta kai olleet valtava osa tätä kaikkea enkä voi vieläkään ymmärtää kuinka kannustavia ja ihania ihmisiä mun blogia on lukenut!

Mun mieli muuttui kuitenkin jo ennen kuin päästiin sairaalasta kotiin. Tajusin, etten mä halua lopettaa tätä. En oikein tiedä mitä mä jatkossa haluan tältä blogilta ja tällä hetkellä musta tuntuu, että vähän kaikki kaipaisivat uudistusta. Blogin ulkoasu nyt ennen kaikkea, nimikin viittaa pitkälti menneeseen ja sisältö ehkä ylipäänsä. En mä mitään suuria muutoksia sisältöön aio tehdä, mutta ainakin mä ajattelin jatkossa lisäillä tänne myös kuvia. Saan parin päivän päästä uuden puhelimen ja sillä voisin mahdollisesti räpsiä jotain kuvia myös tänne blogiinkin. Mun nykyisen puhelimen kamera on täysin onneton ja surkea eikä meillä oikeastaan ole sen parempaa kameraa muutenkaan, joten siinä yksi iso syy miksen ole tähän päivään mennessä lisännyt tänne yhtä ainutta itse ottamaani kuvaa. Jatkossa toikin saattaa siis ehkä muuttua... :)

Saa nyt nähdä tapahtuuko tässä mitään muutoksia ja millä aikataululla, mikäli tapahtuu. Mä olen ollut viimeisen viikon todella väsynyt enkä oikein edes tiedä mistä se johtuu. Pienen vauvan äitinä toi kuulostaa ehkä hassulta, mutta ei Helmi juurikaan mua ole valvottanut, vaikka öisin joudunkin heräämään. Saatan nukkua vuorokaudessa jopa 13 tuntia ja silti olen ihan loppu enkä jaksaisi tehdä mitään. Syytin aluksi tätä kuumuutta, mutta ei kai sekään täysin voi tätä selittää. Tiedä sitten mistä loppuu, mutta eiköhän tä ole ihan ohimenevää. Tän väsymyksen takia mä en oikein ole jaksanut postaillakaan kovin ahkerasti, mutta katsotaan miten tä tästä etenee :)

4 kommenttia:

  1. Moikka, mietinkin tuossa, että varmaan jotain muutosta ajattelet jossain vaiheessa. Kun elämähän menee eteenpäin ja ei kai sitä vuodesta toiseen voi surusta kirjoittaa. Ja itsesi takia hyvä jatkaa eteenpäin. Tokihan menneisyys kulkee mukana joka päivä. Voisit vaikka tuon synkän mustan taustan vaihtaa :D Ja olisiko se väsymys kuitenkin sitä vauva-arkea ja kaiken uuden opettelua :) ja hellekin tekee sen, että kroppa reagoi lämpöön. Mutta olisi kiva jos jatkat kirjoittamista.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tausta tosiaan ainakin menee vaihtoon, se on ärsyttänyt mua jo pitemmän aikaa :D Joo, eiköhän tä väsymys johdu juurikin noista mitä mainitsit, tuntuu vaan niin oudolta. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Joo hei ois nii kiva jos laittasit jotai kuviiki tänne välillä ! :)

    VastaaPoista