14.7.2014

Äitiys ilman omaa äitiä.

Me ei olla montaakaan päivää vielä oltu Helmin kanssa kotona, mutta on kai sanomattakin selvää, että koska kyseessä on meidän ensimmäinen lapsi, ollaan me Antonin kanssa jouduttu kysymään muilta ihmisiltä apua ja neuvoja melkoisen paljon. Maalaisjärjellä pääsee totta kai pitkälle, mutta yllättävän paljon sitä tulee vastaan erilaisia tilanteita, joissa ei tiedäkään miten tulisi toimia. Mulle itselleni olisi totta kai luontevinta turvautua näinä hetkinä oman äitini apuun, mutta se ei valitettavasti ole enää mahdollista. Onneksi Antonin äiti asustelee nykyään samalla paikkakunnalla meidän kanssa ja vieläpä myös todella lähellä. Samoin tätini, jonka kanssa mulla on aina ollut läheiset välit, asustelee ihan tuossa vieressä, joten apu ei suinkaan ole ollut kaukana.

Monesti sitä olisi vain kuitenkin toivonut, että saisin valita puhelimestani oman äitini numeron ja soittaa hänelle. Musta tuntuu pahalta ajatella, ettei Helmi saa koskaan tuntea mun vanhempia tai Antonin isää. Antonin äiti on tytön ainut isovanhempi, joka on edelleen elossa ja se on mielestäni erittäin surullista. Varsinkin kun mietin sitä, kuinka paljon rakkautta ja hyviä hetkiä olen itse saanut isovanhemmiltani. Olisin halunnut Helmin kokevan saman, mutta onneksi hänellä on sentään yksi mummi, joka on luvannut helliä ja hemmotella tytön piloille :D

Mulle on herännyt nyt Helmin syntymän jälkeen mieleen sellainenkin kysymys, että miten äiti pystyi jättämään meidät? Se rakkauden määrä mitä mä omaa lastani kohtaan tunnen on jotain ihan käsittämätöntä enkä mä voisi ikinä, ikinä kuvitellakaan tekeväni itselleni jotain, mikä satuttaisi Helmiä ja jättäisi häneen pysyvät arvet. Tietenkin mun on helppo huudella, kun mulla ei ole mitään mielenterveysongelmia, joita mun äidillä pakostakin sitten oli, mutta silti. Mä niin haluaisin ymmärtää miksi mun äiti päätti elämänsä, mutta kun mä en ymmärrä. Itse asiassa päivä päivältä mä ymmärrän yhä vaan huonommin. 

Mä olen viettänyt viimeisen tunnin meidän makuuhuoneessa, kun Anton on touhunut keittiössä ja multa on ollut sinne pääsy kielletty. Ilmeisesti se on taikonut mun nimipäivän kunniaksi jonkin herkkuaterian meille sinne :D Kohtahan se nähdään! Ihanaa maanantaita jokaiselle <3

4 kommenttia:

  1. Yritä ajatella vaikka et miltä susta tuntuisi jos Anton kuolisi? Isäsi kuolema on vaan ollut liikaa äitisi voimille. Vaikka olisikin lapset niin ei ne paikkaa sitä puolison jättämää tyhjiötä. Äitisi ehkä sairastui puolisonsa kuolrman takia ja koki ettei hänestä ole enää mihinkään ja uskotellut itsellrrn että te pärjäätte ja haluaa isänne luo :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mun oli tarkoitus kirjoittaa tuostakin tähän postaukseen, mutta se kuulosti lopulta niin tyhmältä, että jätin sen pois.

      Isäni kuolemastahan äitinikin kuolema lopulta tosiaan johtui :/ Eikä kenenkään tietenkään voi olettaa elävän vain jonkun toisen ihmisen takia, vaikka se olisi sitten oma lapsi. Kyllä se elämisen halu pitää lähteä ihan omasta itsestä, mutta silti musta tuntuu yhä etten ymmärrä. En voi edes kuvitella miltä tuntuisi menettää Anton, mutta haluan ainakin uskoa, että mulla olisi sen jälkeenkin vielä tahtoa ja voimia jatkaa elämässä eteenpäin. Ja varsinkin nyt, kun mulla on lapsi. Ihmiset on kuitenkin niin erilaisia eikä äidilläni selvästikään niitä voimia ollut... :(

      Poista
  2. Mielettömästi onnea koko perheelle (: Oot onnesi ansainnut<3

    VastaaPoista